Valtakunnansovittelija apuun Blue1:n lentäjien työehtokiistassa

Kiistaa sovitellaan valtakunnansovittelijan toimistossa osapuolia edustavien liittojen pyynnöstä.

Lentoyhtiö Blue1:n lentäjien työehtokiistaa sovitellaan valtakunnansovittelijan avulla. Kiistaa sovitellaan valtakunnansovittelijan toimistossa tiistaina osapuolia edustavien liittojen pyynnöstä. Vapaaehtoista sovittelua jatketaan tällä viikolla päivittäin perjantaihin asti.

Blue1:n lentäjien ylityökielto jatkuu edelleen. Ylityökielto astui voimaan viime viikon torstaina puoliltapäivin.

Yhtiötä edustava Palvelualojen toimialaliitto on katsonut, että työtaistelu olisi laiton, koska se aloitettiin ilman kahden viikon ilmoitusaikaa.

Lentäjiä edustava Akavan Erityisalat ry puolestaan korostaa, että kyseessä on laillinen toimenpide.

- Kahden viikon ennakkoilmoitus vaaditaan työriitalain mukaan vain työnseisauksesta eli lakosta. Blue1:lle asetettu ylityökielto koskee ylimääräisestä, suostumuksenvaraisesta työstä kieltäytymistä eikä kyse ole työnseisauksesta, sanoo Akavan Erityisalojen lakimies Kari Eskola.

Hänen mukaansa lentäjät ovat valmistautuneet kiristämään työtaistelutoimenpiteitä, jos kiistaan ei saada ratkaisua.

Blue1 on suomalainen SAS-ryhmään kuuluva yhtiö. Blue1:n palveluksessa on 130 liikennelentäjää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat