Valta vaihtui Irakissa tänään

Irakin miehityshallinto on luovuttanut vallan maan väliaikaishallitukselle jo tänään. Vallansiirto tapahtui Bagdadissa kaksi päivää etuajassa.

Vallanvaihto Irakissa on toteutettu kaksi päivää suunniteltua aikaisemmin. Irakin miehityshallinnon amerikkalainen johtaja Paul Bremer luovutti vallansiirtoasiakirjat Irakin väliaikaishallituksen pääministerille Ijad Allawille puoli kymmeneltä Suomen aikaa.

- Tämä on historiallinen päivä, iloinen päivä, päivä jota kaikki irakilaiset ovat odottaneet, Irakin presidentti Ghazi Jawari sanoi yllättäen pidetyssä vallansiirtoseremoniassa.

Presidentti Jawari lupasi virkaanastujaisseremoniassa suojella maan itsenäisyyttä. Koraania lainaten presidentti kehotti irakilaisia työskentelemään yhdessä kuin perhe maansa suojelemiseksi.

Pääministeri Allawi puolestaan vakuutti, että kaikki hallitusta vastaan taistelevat ulkomaiset taistelijat joutuvat oikeuden tuomittaviksi.

Alun perin vallanvaihdon oli määrä tapahtua keskiviikkona. Yhdysvaltain edustajat vahvistivat, että vallansiirron aikaistamisella haluttiin välttää mahdolliset terrori-iskut, joilla seremoniaa olisi voitu häiritä.

Pääministeri Allawi sanoi hallituksen ilmoittavan uusista asetuksista tämän päivän ja huomisen aikana. Lisäksi hän kertoi, että Irakin parlamenttivaalit pidettäisiin sittenkin tammikuussa. Eilen Allawi ehdotti, että vaaleja lykättäisiin väkivallan takia maaliskuuhun. Valkoisen talon tiedottaja Scott McClellan sanoi kuitenkin, että Yhdysvallat kannattaa edelleen vaalien pitämistä heti vuoden alussa.

Vallansiirto lakkautti liittouman miehityshallinnon Irakissa. Miehitysvallan johtajana viime toukokuusta asti toiminut Bremer lähti Irakista tänään.

Bush: Kovia turvatoimia saatetaan tarvita

Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin mukaan Irakin uusi väliaikaishallitus voi tarvita tiukkoja turvatoimia selviytyäkseen väkivaltaisesta kapinoinnista. Bush sanoi myös, että Yhdysvaltain joukot ovat Irakissa ja liittouman komennossa niin pitkään kuin on tarpeellista maan vakauttamiseksi.

Bush puhui yhdessä Britannian pääministerin Tony Blairin kanssa heidän Nato-huippukokouksen pääistunnon päätteeksi pitämässään tiedotustilaisuudessa Istanbulissa Turkissa.

(MTV3-AFP-STT-Reuters)

(Yhdeksän uutiset 28.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat