Valoilmiöt taivaalla luultavasti avaruusromua

Asiantuntija pitää mahdollisena että viime yönä tehdyt valohavainnot taivaalla saattavat liittyä avaruusromuun. 

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan havaintojärjestelmään tehtiin viime yönä useita ilmoituksia kirkkaista valopalloista Kuopion seudulla. Lisäksi poliisi sai myöhään illalla Pirkanmaalla ilmoituksen taivaalta pudonneesta avaruusromusta.

Professori Markku Poutanen geodeettiselta tutkimuslaitokselta uskoo, että havainnot liittyvät avaruudessa olevan metalliromun putoamiseen.

– Tuolla Maata kiertämässä on monta kymmentä tuhatta ihmisen lähettämää kappaletta tai niiden osia. Sieltä taitaa tulla kymmeniä tonneja takaisin ilmakehään vuosittain. Osa tuhoutuu korkealla ilmakehässä kymmenien kilometrien korkeudessa. Vain suurimmat pääsevät Maahan saakka. Niitä aina silloin tällöin löytyy. Valtaosa niistä päätyy mereen, Poutanen selittää MTV Uutisille.

Poutasen mukaan romu on usein peräisin satelliiteista.

– On valtava määrä romua, joka on peräisin jo aikoja sitten kuolleista satelliiteista. Kun niitä romukappaleita törmää satelliitteihin, ne hajoaa ja niitä pienempiä osasia tulee alas. On mahdotonta kontrolloida, mihin ne tipahtavat, Poutanen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat