Valoilmiö aiheutti kummastusta

Todennäköisesti meteorisateen aiheuttama valoilmiö sai huolestuneet kansalaiset soittamaan viranomaisille.

Meripelastuskeskus sai viime yönä reilut parikymmentä ilmoitusta taivaalla sinkoilevista valoista. Punaisia valopalloja nähtiin pitkin Pohjanlahden rannikkoa aina Lappia myöten.

Pohjanlahden merivartioston mukaan kyseessä on todennäköisesti meteorisade. Valoilmiö voi merivartioston arvion mukaan johtua myös avaruusromun maahan putoamisesta. Muutaman minuutin sade alkoi merenkurkussa hieman ennen iltakymmentä ja jatkoi matkaansa rannikkoa pitkin pohjoiseen.

Merivartiostoon soittaneet ovat kuvailleet sadetta kirkkaaksi valonheittimeksi, josta vapautuu useitakin punertavia palloja maahan. Yksi tulipalloista putosi soihtuna maahan Kemin lentoaseman kiitotien viereen.

Monet valoilmiöstä ilmoittaneet arvelivat niiden olleen hätäraketteja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat