Valmetin Uudenkaupungin tehdas päätti lomautuskeinoistaan

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan johto on päättänyt, että tehtaan tulevat lomautukset toteutetaan pidennetyn kesätauon, koulutusjärjestelyjen ja myöhempien yksittäisten tuotantotaukojen muodossa.

Tehtaan koko henkilöstöä koskee syksyllä kymmenen päivän ja ensi keväänä kolmentoista päivän lomautustarve. Kesän tuotantoseisokin yhteyteen on sijoitettu syksyn lomautustarpeesta lomautuspäiviä siten, että tehdas on yhtäjaksoisesti kiinni viisi viikkoa heinäkuun 21. päivästä lähtien.

-Pidennetty kesätauko ei koske niitä, jotka ovat täystyöllistettyjä myyntityössä tai meneillään olevissa projekteissa, eli noin kolmasosaa henkilöstöstä, toimitusjohtaja Tapio Kuisma kertoo.

Tuotantotaukojen ohella Uudenkaupungin tehtaalla suunnitellaan laajaa koulutusjaksoa.

-Henkilöstölle valmistellaan kiertävää koulutusjärjestelmää, johon irrotettaisiin kerrallaan noin sata henkeä. Vielä ei ole lopullista päätöstä siitä, missä muodossa koulutus toteutetaan, Kuisma summaa.

Lomautuksiin joudutaan turvautumaan, koska tehtaan Porsche Boxster -tuotannon pelätään laskevan syksyllä 70 auton päivätahdista 50 autoon.

Valmet Automotiveen jäi töihin 762 henkilöä sen jälkeen, kun huhti-toukokuun vaihteessa Saab-tuotannon päätyttyä lomautettiin toistaiseksi 759 henkilöä. Tänään tehdyt lomautuspäätökset koskevat tällä hetkellä työssä olevaa henkilöstöä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat