Valmetin tulos odotuksia heikompi

Valmetin tammi-elokuun tulos rahoituserien jälkeen oli 523 miljoonaa markkaa, kun vuotta aiemmin vastaavan ajan tulos oli 620 miljoonaa. Valmetin osakekohtainen tulos aleni 5,02 markkaan aiemmasta 5,74 markasta.

Tulos oli odotuksia heikompi, sillä Reutersin haastattelemat analyytikot odottivat paperikoneita valmistavan Valmetin yltävän tammi-elokuussa 682 miljoonan markan tulokseen. Valmetin osavuosikatsauksen mukaan yhtiö odottaa tämän vuoden tuloksen olevan hyvä, vaikka jonkin verran edellisvuotta alempi. Valmetin tammi-elokuun liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna neljä prosenttia 7 740 miljoonaan markkaan. Liikevoitto supistui 443 miljoonaan edellisvuoden 544 miljoonasta.

Saatujen tilausten yhteissumma oli 7 445 miljoonaa, mikä on 81 miljoonaa edellisvuotta enemmän. Valmetin mukaan tilauskanta on vahvistumassa, ja oli elokuun lopussa 6 625 miljoonaa markkaa. Valmet-konsernin palveluksessa oli elokuun lopussa 13 100 henkilöä. Vuoden loppuun mennessä henkilöstön määrän arvioidaan supistuvan 12 800:aan.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat