Valmet Automotive asettuu Keski-Eurooppaan

Uudessakaupungissa autoja valmistava Valmet Automotive hakeutuu lähemmäksi Euroopan suuria autoyhtiöitä ostamalla saksalaiselta Karmannilta kaksi tehdasta Saksasta ja Puolasta. Tehtaat valmistavat kattoja avoautoihin.

- Läsnäolon vahvistaminen Keski-Euroopassa tuo meidät lähemmäksi asiakkaita, perustelee emokonserni Metson talous- ja rahoitusjohtaja Olli Vaartimo.

Karmann-kauppa merkitsee sitä, että Valmet Automotiven liikevaihto nelinkertaistuu ja kasvaa reippaasti yli 200 miljoonaan euroon. Karmannin Osnabrückissa Saksassa ja Zaryssa Puolassa sijaitsevien tehtaiden liikevaihdon arvioidaan olevan tänä vuonna noin 180 miljoonaa euroa.

Valmet Automotive keskittyi pitkään autojen kokoonpanoon Uudessakaupungissa, jonka syrjäinen sijainti ei ole ainakaan helpottanut uusien sopimusten saamista.

Porschen urheiluautojen valmistuksen loppuminen on pakottanut Valmetin etsimään uusia markkinoita. Niitä on löytynyt sähköautojen valmistuksesta sekä suunnittelusta, joka tuo jo neljänneksen yhtiön liikevaihdosta.

Kaksi sijoitusyhtiötä osakkaaksi

Teollisuussijoitus ja sijoitusyhtiö Pontos ryhtyvät kehittämään Valmet Automotivea yhdessä Metson kanssa. Sijoitusyhtiöt menevät Suomen ainoan autonvalmistajan osakkaiksi yhteensä 20 miljoonan euron pääomapanoksella.

Metson rahoitusjohtajan Olli Vaartimon mukaan yhtiö ottaa ulkopuoliset sijoittajat mukaan Valmet Automotiven kehittämiseen, koska autoteollisuus ei kuulu Metson keskeisiin toimialoihin. Sijoitusyhtiöt saavat 34 prosentin osuuden yhtiöstä.

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen juttu

Lue myös:

    Uusimmat