Valkoposkihanhet ovat ilmestyneet uimarannoille

Hanhien määrä on kasvanut viime vuosina kiivasta tahtia. Samalla on jouduttu kohtaamaan myös asian haittapuolet, kuten lintujen jätökset rannoilla.

Valkoposkihanhet ovat jälleen ilmestyneet Etelä-Suomen uimarannoille. Hanhien määrä on tällä vuosituhannella kasvanut huimaa, lähes 40 prosentin vuosivauhtia. Vauhti on kuitenkin alkanut vähitellen hidastua pesimäpaikkojen puutteen vuoksi.

Valkoposkihanhet ovat Suomessa melko uusia tulokkaita. Esimerkiksi osa pääkaupunkiseudun linnuista on Korkeasaaren eläintarhasta vapautettujen hanhien jälkeläisiä.

- Vuosi sitten Helsingissä pesi seitsemänsataa paria. Uskoisin, että se on nyt hieman enemmän, mutta uskon myös, että hanhien runsastuminen on hidastunut. Ne runsastuvat hyvin, mutta eivät samaa vauhtia kuin aikaisemmin, Lauri Hänninen Birdlife Suomesta kertoo.

Pääkaupunkiseudun valkoposkihanhikanta on kasvanut 2000-luvulla lähes 43 prosentin vuosivauhtia. Viime syksynä valkoposkihanhien määräksi laskettiin reilut 4500.

- Hanhi etsii parin aina talvehtimisalueella ja palaa pesimään naaraan syntymäalueelle.

Hanhet pesivät luodoilla, ja mantereelle ne tulevat vasta, kun niillä on poikaset. Tällöin ilmestyvät myös joitakin ihmisiä häiritsevät linnunjätökset.

- Kyllä koiran ulosteet ovat vaarallisempia kuin hanhen ulosteet, Hänninen muistuttaa.

Jos hanhet kuitenkin ärsyttävät kotipihalla, voi niitä niitä yrittää hätistellä pois. Lauri Hännisen mukaan hanhia karkottaa myös pitkäksi kasvanut nurmikko ja poikasia varten rakennetut aitaukset.

(MTV3-Helena Forsman)

Lue myös:

    Uusimmat