Salatut elämät -sarjassa Peppi Puolakkaa näyttelevä Sara Säkkinen saa valkolakin tänä keväänä.
Sara kertoo Viihdeuutisille olevansa todella onnellinen valkolakista, jonka hän saa 29. toukokuuta.
– Olen todella tyytyväinen ja iloinen, Sara kertoo Viihdeuutisille.
Häntä ei aluksi jännittänyt ollenkaan ylioppilaskirjoituksia.
– Minua alkoi jännittää vasta itse kirjoituksissa. Kaikki tuntuikin yhtäkkiä niin viralliselta, kun rehtori avasi kysymyskirjekuorta. Silloin aloin pohtia, että entä jos en pääsekään läpi, Sara kertoo.
– Kaikki meni kuitenkin hyvin ja olen tyytyväinen papereihini. En tiedä vielä menenkö korottamaan esimerkiksi kieliä. Saa nähdä, hän jatkaa.
Ensin kuitenkin juhlitaan lakkiaisia.
– Olemme kutsuneet lähimmät sukulaiset ja läheisimmät ystävät. Ihan perusjuhlat siis tulossa, Sara kertoo.
Hän lähtee pian myös lomailemaan ulkomaille.
– Varasin juuri lennot Thaimaahan. Aivan ihanaa päästä lomalle. Olen koko syksyn paahtanut koulussa ja töissä, joten nyt on aika rauhoittua. Salkkareistakin on monen viikon tauko, joten voin rentoutua oikein kunnolla, Sara kertoo.
Hän on aiempina vuosina ollut kesällä töissä tai opiskellut.
– Olin muutamana kesänä hotellissa töissä. Viimevuotinen loma meni opiskellessa, Sara sanoo.
Hän ei ole vielä hakenut jatko-opintoihin.
– Syksyllä aion keskittyä täysillä Salkkareihin, hän kertoo.
Tutustu Maikkarin Salatut elämät -ohjelmasivustoon tästä.
Lue myös: Salkkaritähdet saavat valkolakit!
(MTV3)