Valkoinen talo puuttui United Airlinesin eläkemaksuihin

Valkoinen talo on huolissaan lentoyhtiö United Airlinesin eläkemaksupolitiikasta. Yhtiö jätti kesällä maksamatta eläkemaksuja 72 miljoonan dollarin edestä.

Presidentti George W. Bushin hallinto on huolestunut Yhdysvaltain toiseksi suurimman lentoyhtiön United Airlinesin maksamatta jääneistä työeläkemaksuista. Tavoistaan poiketen Bushin hallinto on pitänyt UAL:n työntekijöitä edustavien ammattiliittojen kanssa hätäkokouksia, joissa on ollut edustus Valkoisesta talosta ja valtiovarainministeriöstä.

Yrityssaneerauksessa oleva UAL jätti kesällä maksamatta eläkemaksuja 72 miljoonan dollarin edestä. Se oli vasta alkua: UAL aikoo jäädyttää toistaiseksi myös kaksi syksyn aikana erääntyvää maksua, mikä nostaa kokonaissummaa lähes 500 miljoonaan dollariin.

Bushin hallinto pelkää, että muut vaikeuksissa olevat lentoyhtiöt tekevät nyt samoin yrittäessään tehdä itsestään houkuttelevamman uusille rahoittajille.

Lentoyhtiöiden työntekijöiden suurin eläkevakuuttaja on Pension Benefit Guaranty Corporation. Se vastaa yhteensä 44 miljoonan amerikkalaisen eläkkeistä. PBGA perustettiin erityislailla 30 vuotta sitten ja Yhdysvaltain kongressi valvoo sen toimintaa.

Eläkevakuuttaja konkurssivaarassa

PBGA ei voi karhuta maksuja vaikeuksissa olevilta yrityksiltä, joten jos muut lentoyhtiöt seuraavat UAL:n esimerkkiä, PBGA ajautuu vararikkoon ja mahdollinen miljardilasku lankeaa veronmaksajille. Bushin hallinto yrittää nyt löytää keinoja sen estämiseksi.

- Olemme huolestuneita Unitedin eläkesuunnitelmista. Kuuntelemme osapuolten mielipiteitä, Valkoisen talon tiedottaja Claire Buchan sanoi.

Ammattiliitto IAL on nostanut oikeusjutun Unitedia vastaan. IAL toivoo, että Valkoinen talo vähintäänkin painostaa yhtiötä etsimään muita tapoja säästökuuriinsa.

Eläkevakuutukset ovat kuohuttaneet amerikkalaisia sen jälkeen, kun tuhannet energiajätti Enronin työntekijät menettivät säästönsä yhtiön konkurssissa. Heidän eläkerahansa olivat yhtiöissä, joita valtiovalta ei taannut. Demokraattien ehdokas John Kerry on luvannut pistää koko lainsäädännön remonttiin, jos hänet valitaan presidentiksi marraskuun vaaleissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat