Valkoinen talo hermostui Saddam-haastattelusta

Saddamin antama haastattelu amerikkalaiselle CBS-televisioyhtiölle on saanut Valkoisen talon paheksunnan.

Saddam Husseinin haastattelu on suututtanut Valkoisen talon. Sen mukaan Yhdysvaltain hallinto on ollut valmis kommentoimaan Saddamin haastattelussa esittämiä väitteitä, mutta CBS on torjunut yritykset.

-Hallinto oli halukas kommentoimaan Saddamin sanomisia, jotka ovat propagandaa, valheita ja vastuuttomia lausuntoja, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer.

Hänen mukaansa CBS:lle olisi kuitenkin kelvannut vastaajaksi vain itse presidentti Bush.

CBS:n tiedottaja Sandy Genelius puolestaan sanoo, ettei yhtiö vaatinut kommentoijaksi Bushia. Yhtiön mukaan joko varapresidentti Dick Cheney tai ulkoministeri Colin Powell olisivat olleet yhtä lailla tervetulleita kommentoimaan haastatteluosuutta.

Ei kiellettyjä ohjuksia

CBS esitti otteita haastattelusta lähetyksissään sekä tiistaina että eilen. Kyseessä on ensimmäinen kerta 13 vuoteen, kun Saddam myönsi haastattelun amerikkalaisen median edustajalle.

Kohuhaastattelussa Saddam Hussein sanoi, että hän ei suostu lähtemään maanpakoon. Samalla hän sanoi toivovansa, ettei sota syty.

-Kukaan ei muuta Jumalan tahtoa, mutta uskovan mukaan Jumalan tahtoon on mukauduttava, Saddam Hussein sanoi.

Hän myös kielsi väitteet siitä, että olisi valmis tuhoamaan maan öljylähteet, jos Irakiin hyökätään. Saddamin mukaan maalla ei ole mitään yhteyttä Osama bin Ladeniin. Hän kiisti myös syytteet, joiden mukaan Irakilla on ohjuksia, joiden kantomatka on YK:n määräyksiä pidempi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat