Välitilinpäätös kertoo Valmetin tuloksen laskeneen

Valmetin tulos oli tammi-lokakuun aikana heikompi kuin vastaavana aikana viime vuonna. Tulos rahoituserien jälkeen oli nyt 644 miljoonaa markkaa, kun se vastaavana aikana viime vuonna oli 776 miljoonaa.

Tiedot käyvät ilmi Valmetin julkistamasta välitilinpäätöksestä, joka konsernin oli annettava sulautumisprosessin vuoksi. Valmet sulautuu Raumaan.

Valmet-konsernin liikevaihto oli kuluvan vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 9438 miljoonaa markkaa. Vuoden 1997 vastaavana aikana liikevaihtoa kertyi 9415 miljoonaa. Liikevoitto oli nyt 604 miljoonaa, kun se aikaisemmin oli 730 miljoonaa.

Valmetin osakekohtainen tulos laski tänä vuonna. Osakekohtainen tulos oli nyt 5,99 markkaa, aikaisemmin 7,32 markkaa. Paperi- ja kartonkikoneiden liikevaihto väheni viime vuodesta. Liikevaihtoa kertyi nyt 6618 miljoonan markan arvosta, aikaisemmin 7116 miljoonan edestä. Sellu-ja paperimarkkinoiden epätasapainon ja etenkin sellun hinnan vaihtelun vuoksi suuret sellu- ja paperiyhtiöt siirsivät investointejaan tuonnemmaksi, konserni kertoo. Tammi-lokakuussa Valmetilta tilattiin yhdeksän kokonaista paperikonetta sekä useita laajoja paperi- ja kartonkikoneiden uusintoja. Katsastuskauden aikana aloitettiin 14 kokonaisen paperikoneen rakentaminen.

Automationin liikevaihto lisääntyi 1186 miljoonaan 1168 miljoonasta. Liikevaihdon kasvu johtui pääasiassa Euroopasta ja Kiinasta saatujen tilausten määrän lisääntymisestä. Tämä tasasi Kaakkois-Aasian tapahtumien sekä kilpailun yleisen kiristymisen kielteisiä vaikutuksia, Valmet sanoo.

Valmetin ja Rauman sulautumista uudeksi yhtiöksi käsitellään Valmetin ylimääräisessä yhtiökokouksessa tammikuun viimeisenä päivänä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat