Valion tuotteilla kova kysyntä Venäjällä

Valion tuotteiden myynti on Venäjällä vientijohtaja Veijo Meriläisen mukaan lähellä viime vuosikymmenen huippulukuja.

Valion tuotteiden Venäjän myynti on kasvanut tänä vuonna 30 prosenttia. Vientijohtaja Veijo Meriläisen mukaan juustojen ja voin vientimäärät ovat jo lähellä viime vuosikymmenen huippulukuja.

-Venäläisen kuluttajan ostovoima on selvästi kohentunut Putinin kaudella. Ulkomaista tuontia tarvitaan, kun perusmaataloudessa tapahtuneesta romahduksesta ei ole selvitty samassa tahdissa ostovoiman kasvun kanssa, Meriläinen arvioi.

Tämän vuoden alusta Valiolla siirryttiin omiin vientikuljetuksiin. Rekat lähtevät liikkeelle Lappeenrannan terminaalista sekä myös suoraan tehtailta Haapavedeltä, Seinäjoelta ja Vantaalta. Viime vuonna Venäjälle vietiin yhteensä 30 miljoonaa kiloa, tänä vuonna määrä nousee Meriläisen mukaan reilusti yli 40 miljoonan kilon.

Osa tuotteista jaetaan suoraan kauppoihin, osa myydään paikallisille tukkureille, jotka vastaavat varastoinnista ja jakelusta. Venäjällä suuri osa elintarvikkeista myydään vielä toreilla ja turuilla, järjestäytyneen vähittäiskaupan piirissä on vain noin neljännes kaupasta, joten ala on alkutaipaleella.

Suomalaiset tuotteet kuitenkin tunnetaan ja niiden laatumielikuva on hyvä, mutta jalansijan pitäminen ei ole helppoa. Kilpailu kasvaa koko ajan, Meriläinen kuvaa. Suomalainen juusto on säilyttänyt suosionsa.

-Viola-nimi on muistissa jo Neuvostoliiton ajoilta. Hintakilpailu on kuitenkin kova, venäläiset tuotteet saa Valion vastaavia reilusti halvemmalla. Lisäksi markkinoille on tullut runsaasti lisää ulkomaisia toimittajia.

Meriläisen mukaan hintakilpailukyvyn lisäksi huolena on, miten Venäjällä yleensä tuontituotteisiin suhtaudutaan: protektionistisiin toimenpiteisiin uusien tullien ja kulujen muodossa saa varautua koko ajan. Tilanteen odotetaan normalisoituvan, kun Venäjästä tulee Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsen.

Kermaa Pietarin Petmol-meijeriin

Venäläisen meijeriteollisuuden raaka-aineeksi oma tuotanto ei riitä. Sotkamolainen Kaslink Oy on syksyn ajan vienyt kuukausittain 160 000 litraa kermaa Pietarin Petmol -meijeriin.

-Kuiva kausi on kasvattanut kysyntää ja olisimme voineet viedä enemmänkin, mutta painorajoitukset ovat pienentäneet kuormia. Huippukausi sijoittuu tammi-maaliskuulle, kertoi toimitusjohtaja Raino Kukkonen.

Yhtiö ostaa kerman Valion Kouvolan meijeriltä ja toimittaa sen säiliöautoissa Pietariin. Parhaillaan kerman tuonnista neuvotellaan myös novgorodilaisen meijerin kanssa.

EU:n vientituki luo kasvunäkymille pohjaa: maidontuotantokiintiöiden ylittyessä Euroopassa tuki kasvaa. Kukkosen mukaan vientituki muodostaa tällä hetkellä keskimäärin kolmanneksen kermasta saatavasta hinnasta.

Karjalankannaksella maataloustuotanto on edelleen kehno. Viipurissa lakkautetun meijerin tilalle on syntynyt joitakin pieniä tilameijereitä. Parhaat sovhoosit sijaitsevat Laatokan rannalla Käkisalmen tienoilla.

-Käkisalmen piirissä on muutama tila, joissa kussakin on 1200 lypsävää ja keskituotos 8000 kiloa. Ne ovat erittäin hyvin hoidettuja ja ammattimaisesti järjestettyjä, todennäköisesti Venäjän parhaita, arvioi lähialueiden maatalouteen perehtynyt projektipäällikkö Ari Kultanen Etelä-Karjalan Maaseutukeskuksesta.

Hänen mukaansa tuottajat eivät kovin lyhyellä aikavälillä pysty vastaamaan kysyntään, vaikka kehitystä tapahtuukin. Suomalaisen elintarvikeviejän maineen Kultanen uskoo säilyneen, koska täältä ei lähdetty dumppaamaan huonolaatuista tavaraa Venäjän markkinoille, kuten esimerkiksi Tanska teki 90-luvulla.

-Venäjälle vietiin metvurstin nimellä punaista rasvamössöä ja se muistetaan siellä pitkään. Valio, Karjaportti, Raisio ja Fazer eivät ole tinkineet laadusta, vaan vieneet venäläisten makutottumuksiin soveltuvia tuotteita, Kultanen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat