Valion ja Arlan yhteistyöhanke Venäjällä kaatui

"Valiolla ja Arlalla on erilainen käsitys Venäjän kehityksestä", selvittää johtaja Veijo Meriäinen yhteistyöhankkeen kariutumista.

Valion ja ruotsalais-tanskalaisen meijerijätin Arlan yhteistyöhankkeet Venäjällä ovat kariutuneet ja toistaiseksi jäissä. Valion ulkomaantoimintojen johtaja Veijo Meriläinen sanoo, että yrityksillä oli erilaiset näkemykset Venäjän markkinoista.

Valiolla on suurempi halua toimia siellä kuin Arlalla, joka havittelee yritysostoja muualla Euroopassa. Meriläisen mukaan Valiolle on tärkeää vienti ja kasvu lähialueiden markkinoilla ja erityisesti Venäjällä, jossa kysyntää kasvaa 6-7 prosenttia vuodessa.

Lehtitietojen mukaan Arlan suunnittelee saksalaisen Nordmilchin ja hollantilaisen Campina ostoja. Myös Valio on mainittu ostolistalla. Valio on torjunut julkisuudessa fuusion Arlan kanssa ja ilmoittanut, että se hakee yhteistyötä kotimarkkinoiden ulkopuolelta, kuten Venäjältä.

Valio on nykyisin markkinajohtaja Venäjällä muun muassa juustojen ja voin osalta. Tulevaisuutta varjostaa kuitenkin naapurimaan suunnittelemat tuontikiintiöt maataloustuotteille.

Valio tavoittelee ensisijaisesti markkinakasvua, mutta jos kiintiöt tulevat, Valiolla on valmiutta vakiinnuttaa toimintaansa myös maan sisällä, arvioi Meriläinen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat