Mainos

Valion ja Arlan yhteistyö vastatuulessa

Suomen ja Ruotsin meijerijättien Valion ja Arlan yhteistyösuunnitelmat ottivat tänään roimasti takapakkia. Valion hallintoneuvosto katsoi, ettei ehdotetun kaltaista yhteistyömallia kannata lähteä toteuttamaan. Tämä saattaa merkitä vuodenvaihteessa aloitetun hankkeen kariutumista kokonaan.

-Konsulttien esittämän mallin tuottopotentiaali olisi jäänyt liian pieneksi, sen saattoi jokainen nähdä numeroista. Meistä ei ollut viemään hanketta eteenpäin tilanteessa, jossa hyödyt jäisivät odotettua pienemmiksi, Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Seppo Hakola kertoi.

Meijerijättien yhteistyötä lähdettiin kesällä kasaamaan konsulttiselvityksen pohjalta. Siinä esitettiin, että Valio ja Arla keskittäisivät juustot, ravintorasvat, jauheet, jugurtit ja lasten ruuat tasaomisteiseen yhteisyritykseen. Mallin antamia tuottonäkymiä on laskeskeltu Valion johdon toimesta.
-Hallintoneuvosto oli hyvin perillä siitä, missä mennään. Hylkäämispäätökseen ei sisältynyt soraääniä, Hakola korostaa.

Yhtiöiden hallitukset aikovat vielä neuvotella

Valion hallintoneuvoston päätös ei kuitenkaan merkitse täydellistä loppua yhteistyölle. Yhtiöiden hallitusten on määrä istua loppusyksyn aikana saman pöydän ääreen jatkamaan keskusteluja. Hakolan mukaan jatkokeskusteluja puoltaa se, että Arlan omistajapuolen kannoista vallitsee epätietoisuus. Tämä johtuu paljolti Arlan toimitusjohtaja Åke Modigin aktiivisuudesta.
-Arlan puolelta hanke on ollut korostuneen toimitusjohtajavetoinen, kun taas meillä siitä ovat vastanneet omistajat. Hallitukset eivät ole päässeet puhumaan keskenään.

Hakola ei lähde arvioimaan todennäköisyyttä sille, löytävätkö yhtiöiden hallitukset neuvotteluissaan toteuttamiskelpoisen yhteistyömallin.
-Maailma muuttuu niin nopeaa tahtia, ettei mitään vaihtoehtoja kannata jättää selvittämättä. Elintarvikealalla tarvitaan uusia ratkaisuja, kun Venäjäkin petti, Hakola korostaa viitaten itänaapurin talouskriisistä Valiolle aiheutuneisiin vientiongelmiin.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.