Valioliigatähti räväytti: koronaviruksen sulkemilta pelikentiltä varusmiespalvelukseen

Valioliigaseura Tottenhamin korealaishyökkääjä Heung-min Son hyödyntää aktiivisesti koronaviruspandemian aiheuttaman pelitauon. Son on aloittanut varusmiespalveluksen Etelä-Korean merivoimissa. Palvelus alkoi kolmen viikon alokaskoulutuksella. 

Sonin, 27, pelikausi päättyi loukkaantumiseen jo ennen Valioliigan keskeyttäneitä viranomaismääräyksiä, kun häneltä murtui käsi ottelussa Aston Villaa vastaan 16. helmikuuta.

Seura päästi Sonin Etelä-Koreaan toipumaan ja hoitamaan henkilökohtaisia asioita ennen matkustusrajoitusten voimaantuloa.

Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap on seurannut Sonin alokaskoulutusta kauniilla Jejun saarella, joka kuuluu Unescon nimeämiin maailman perintökohteisiin. Son kuuluu yhdeksännen merijalkaväkiprikaatin 91. pataljoonaan.

Mestareille räätälöity palvelusohjelma

Etelä-Koreassa on pakollinen varusmiespalvelus, joka kestää tavallisesti lähes kaksi vuotta. Son sai kuitenkin palvelukseen lykkäystä ja helpotusta, kuten hänen joukkuetoverinsa, jotka saavuttivat Aasian kisojen mestaruuden Indonesian kisoissa 2018.

Aasian mestareille räätälöidyssä palvelusmallissa pelaajat osallistuvat kolmen viikon alokaskoulutukseen ja suorittavat sen perään noin 500 päivää yhdyskuntapalvelua.

Sonin asianhoitaja on vahvistanut pelaajan asepalveluksen Facebookissa. Samalla pelaaja ja hänen edustajansa toivoivat koronavirusuhan takia, etteivät fanit seuraisi pelaajaa saarelle.

–  Olemme päättäneet, ettei Son ole asepalveluksensa aikana yhteydessä yleisöön, koska noudatamme viranomaisten koronaviruksen varalta antamia ohjeita ja määräyksiä, pelaajan agentti muistutti.

Valioliiga keskeytettiin koronaviruspandemian takia maaliskuun puolivälissä. Liigan jatko-ohjelmaa ei ole sovittu.

Lue myös:

    Uusimmat