Valiokunta haluaa varusmiesten kotiuttamisrahan takaisin

Puolustusvaliokunta hyväksyi reserviläisten määräämisen palvelukseen suurten onnettomuuksien aikana. Myös aseettoman palveluksen pituus muuttuu.

Asevelvollisuuden perusteet pysyvät ennallaan. Eduskunnan puolustusvaliokunta ei tehnyt merkittäviä muutoksia hallituksen esitykseen uudeksi asevelvollisuuslaiksi.

Valiokunta kuitenkin patistaa hallitusta toimiin, jotta varusmiesaika otettaisiin huomioon eläkkeen määräytymisessä. Myös vuonna 1991 lama-ajan poistama kotiuttamisraha pitäisi valiokunnan mielestä palauttaa.

Puolustusvaliokunta hyväksyi mahdollisuuden määrätä reserviläisiä palvelukseen esimerkiksi suuronnettomuuksissa, koska puolustusvoimilla on sellaista osaamista ja kalustoa, jota muualla ei välttämättä ole.

Valiokunta rajasi pykälää kuitenkin perustuslakivaliokunnan haluamalla tavalla. Palvelukseen voidaan näin ollen määrätä vain puolustusvoimissa erityiskoulutuksen saaneita henkilöitä lääkintä-, pioneeri-, viesti-, kuljetus- ja suojelualan sekä muihin vastaaviin tehtäviin enintään kahdeksi viikoksi.

Aseeton palvelusaika muuttuu

Yli puoli vuosisataa voimassa olleen vanhan lain korvaava uusi asevelvollisuuslaki muuttaa myös aseettoman palveluksen pituutta.Nykyinen palvelusaika on 330 päivää, mutta jatkossa aseettomana palvellaan 270 tai 362 päivää.

Perustuslakivaliokunta katsoi, ettei palvelusaikasääntely vaivatta sovi yhteen syrjintäkiellon kanssa. Puolustusvaliokunnan mukaan aseeton palvelus on kuitenkin rasittavuudeltaan aseellista kevyempää, joten 270 vuorokauden minimiaika ei ole kohtuuton.

Viime vuonna aseettomaan palvelukseen hakeutui 38 henkilöä.

Jehovan todistajien palveluksesta vapauttamiseen ei otettu kantaa, koska asiaa pohtii parhaillaan puolustusministeriön asettama toimikunta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat