Välikysymyksiä tehtailtiin eduskunnassa ennätystahtiin

Eduskunnassa tehtiin tänä vuonna ennätysmäärä välikysymyksiä eli peräti kahdeksan kappaletta.

Vastaavaan määrään on edellisen kerran päästy vuonna 1994 eli Esko Ahon (kesk.) porvarihallituksen viimeisenä vuonna.

Välikysymysten suurta määrää selittää esimerkiksi se, että pitkästä aikaa eduskunnassa on kaksi niin vahvaa oppositiopuoluetta, että ne pystyvät tekemään välikysymyksen yksin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner perustelee kahta euroasioista tehtyä välikysymystä halulla herättää keskustelua.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen selittää välikysymyksiä halulla pakottaa hallitusta kertomaan suunnitelmistaan.

-Kotihoidon tuesta tehty välikysymys toimi sillä lailla ennaltaehkäisevästi, että hallitukselta ei tullut koskaan kotihoidontukea heikentäviä esityksiä, vaan se päätyi jäädyttämään lapsilisät, Tiilikainen tulkitsee.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat