Valelääkärin pakeilla ehkä tuhansia potilaita

Karkkilassa ja Karjaalla valelääkärinä toimineen espoolaismiehen pakeilla saattoi käydä jopa tuhansia potilaita. Pelkästään Karjaan terveyskeskuksen osalta on puhuttu julkisuudessa 550 ihmisestä. Poliisin mukaan potilaiden kokonaismäärää on mahdotonta sanoa.

- Ei sitä ole sillä tavalla selvitettykään, mutta on niitä varmaan ollut satoja ellei tuhansia tänä aikana, kun hän on kahdessa paikassa ollut ja toiminut lääkärinä, sanoo tutkinnanjohtaja, komisario Rauli Pajuharju.

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi paljon julkisuutta saaneen valelääkärijutun esitutkinnan. Asiakirjat lähtevät seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Lääkärinä esiintynyttä 23-vuotiasta miestä epäillään luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta, törkeästä väärennyksestä, törkeästä petoksesta ja varkaudesta. Hän on myöntänyt hoitaneensa lääkärintointa väärennetyillä papereilla.

Tarvitsi rahaa

Espoolainen toimi lääkärinä Karkkilan terveyskeskuksen vuodeosastolla toissa vuoden loppupuolelta alkaen. Mies lopetti työt Karkkilassa viime vuoden syyskuussa, ja syksyn kuluessa hän toimi jonkin aikaa myös väliaikaisena terveyskeskuslääkärinä Karjaalla.

Ensimmäiset epäilykset miehestä heräsivät, kun Karkkilan terveyskeskuksesta puuttui pieni määrä influenssalääkkeitä. Tapausta alettiin selvitellä, ja myös lupa- ja valvontavirasto Valvira sai tietää asiasta. Juttu eteni poliisille.

Tiedossa ei ole, että lääketieteen kandidaatiksi tekeytynyt mies olisi syyllistynyt lääkärinä toimiessaan vakaviin hoitovirheisiin. Hän työskenteli terveyskeskuksissa kokeneempien kollegojen silmien alla ja valvonnassa.

Teon motiiviksi epäillään taloudellisia syitä. Mies tarvitsi rahaa.

- Hän selitti, että kun hän on kuitenkin käynyt pyrkimässä lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan ja sitten oli rahan tarve, hän oli keksinyt tällaisen idean, Pajuharju kertoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat