Valamon etäryhmä maalaa ikoneja Turussa

Turun ortodoksisen kirkon näyttely esittelee turkulaisen Aleksandra -ryhmän maalaamia ikoneja. Ryhmä toimii Valamon luostarin yhteydessä olevan kansanopiston etäopiskelijoina ja siihen kuuluu 35 eri ikäistä, monipuolisesti lahjakasta ikonimaalaria. Samanlaisia Valamon etäryhmiä toimii mm. Helsingissä, Jyväskylässä ja Ilomantsissa.

Turun Aleksandra ryhmä maalaa ikoneja etäopiskelijoina nyt jo viidettä vuotta. Ryhmän ohjaajana toimii ikonitaiteilija Ulla Tschurbanoff, joka kuvaa ikonitaidetta sydämentaiteeksi.

- Vaikka olen maalannut monenlaista ja myöskin kuvanveistoa, niin siitä huolimatta tämä tuntuu omimmalta ja rakkaimmalta, sanoo ikonitaiteilija Ulla Tschurbanoff.

Miksi?

- Ehkä juuri tämä suuri sisältö ja tuo kristinuskon ydinsanoma on siinä se oleellisin.

- Ikoni on ortodoksisen kirkon kulttikuva. Eli ikoni muistuttaa meitä rukouksen tärkeydestä ja auttaa rukouksen suorittamista.

Ikoni sanana ei ole aivan suomalainen?

- Ei, ikoni on kreikkaa ja tarkoittaa kuvaa, kaltaisuutta. Ja kun Jumala syntyi Kristuksena ihmiseksi, hän tuli kuvattavaksi. Että sitä kautta voidaan hänestä Jumalasta maalata kuva. Ei tietysti Isästä Jumalasta, mutta Kristuksesta, koska Hän on totinen ihminen, totinen Jumala. Ja vanhan testamentin kuvakielto tuli kumotuksi hänen syntymässään.

Ikonitaiteilija ei koskaan signeeraa työtään kuten muut taiteilijat.

- Koska ikonit maalataan Jumalan kunniaksi niin siinä ei silloin maalarin kunniaa koroteta tällä tavalla.

Ikoneja maalaavat nykyisin muutkin kuin ortodoksit?

- Kyllä, kyllä. Yleensäkään ei ollenkaan kysytä uskontokuntaa tai onko ollenkaan missään kirkkokuntaan liittyneenä. Että kun ikoni alkaa puhutella, niin se riittää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat