Valamiehistö: Moussaouille elinkautinen WTC-iskuista

Moussaoui on ainoa ihminen, jota vastaan on nostettu Yhdysvalloissa syytteitä syyskuun 11. päivän iskuihin liittyen.

Syyskuun 2001 terrori-iskuista syytetty Zacarias Moussaoui on tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Valamiehistö päätti, ettei häntä voi tuomita kuolemaan.

Valamiehistön mukaan ei voida väittää, että Moussaouin toimet olisivat suoraan aiheuttaneet terrori-iskuissa surmansa saaneiden lähes 3 000 ihmisen kuoleman. Virallisesti Moussaouin tuomio luettiin kello 17 Suomen aikaa.

Tuomiosta kuultuaan Moussaoui huusi:

- Amerikka, sinä hävisit. Minä voitin.

Juryn poistuttua Moussaouia teki myös sormillaan voitonmerkin.

Ranskalainen Moussaoui on sanonut, että hänen oli määrä ohjata viides lentokone päin Valkoista taloa 11. syyskuuta 2001. Iskujen aikaan Moussaoui oli kuitenkin pidätettynä. Syyttäjien mukaan Moussaoui olisi voinut halutessaan paljastaa tietonsa ja näin estää terrori-iskut.

Puolustuksen mukaan Moussaoui on vainoharhainen skitsofreenikko. Puolustus vetosi kuolemantuomiota vastaan myös sillä perusteella, että Moussaoui itse haluaa tulla surmatuksi. Kuolemantuomio olisi voinut puolustusasianajajien mielestä tehdä Moussaouista marttyyrin, jonka kohtalo innostaisi muita ääri-islamilaisia terroristeja.

Moussaoui on toistaiseksi ainoa ihminen, joka on asetettu Yhdysvalloissa syytteeseen vuoden 2001 syyskuun 11. päivänä tehdyistä terrori-iskuista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat