Valaanpyynnistä ei päästy sopuun

Neuvottelut valaanpyynnin ja -suojelun tulevaisuudesta kaatuivat tänään kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n vuosikokouksessa Marokossa. Pyynnin kannattajat ja vastustajat eivät löytäneet sopua uudesta kompromissiesityksestä.

Suomen IWC-edustajan, ympäristöneuvos Esko Jaakkolan mukaan edessä on vuoden mittainen "jäähdyttelyperiodi", jonka aikana keskusteluja todennäköisesti jatketaan. Järjestelyistä sovittaneen lähipäivinä.

Kompromississa kaupallinen pyynti olisi sallittu 10 vuodeksi, mutta vastineeksi pyyntimaat olisivat suostuneet tiukempiin kiintiöihin. Jaakkola arvioi, että kynnyskysymyksiä jäi auki toistakymmentä.

Pyynnin vastustajia huolettavat ehdotetut kiintiöt, joita pidetään liian suurina. Toinen pulma on, ettei IWC:n tieteellisellä komitealla ole tarpeeksi tietoa kiintiöiden asettamiseksi. Tutkimustyö veisi vuosia. Toinen iso kiista koskee Japanin suurimittaista pyyntiä Etelämantereen valaansuojelualueella, mistä maa ei halua luopua.

– Mutta toisaalta kukaan ei ole sanonut, etteikö keskusteluista olisi ollut hyötyä. Myös henki on aivan erilainen – nyt ollaan sentään puheväleissä, Jaakkola luonnehtii.

Kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä vuodesta 1986, mutta Japani, Norja ja Islanti kiertävät kieltoa porsaanreikien kautta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat