Vakuutusyhtiöt rajaavat terroriteot yritysvakuutuksista

Vakuutusyhtiöiden keskusliitto on tänään ilmoittanut, että terroritekojen aiheuttamat korvaukset rajataan yritysvakuutusten ulkopuolelle vuodenvaihteesta lähtien.

Yksityishenkilöiden vakuutuksia muutos ei koske. Syynä terroritekojen rajaamiseen pois yritysvakuutuksista on se, että kansainväliset jälleenvakuutusyhtiöt ovat haluttomia jälleenvakuuttamaan terrorismiriskejä, Vakuutusyhtiöiden keskusliiton toimitusjohtajana joulukuun alussa aloittava Esko Kivisaari kertoi Kittilän Levillä järjestetyssä seminaarissa.

Neuvottelut jälleenvakuutusyhtiöiden kanssa ovat edelleen käynnissä, mutta suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät usko sopimukseen päästävän. Vakuutusyhtiöiden on ilmoitettava asiakkailleen muutoksista vakuutusehdoissa marraskuun aikana, jotta ne tulisivat voimaan vuoden vaihteessa.

Vakuutusyhtiöt neuvottelevat myös pohjoismaisen jälleenvakuutuspoolin muodostamisesta, mutta myös ne neuvottelut ovat kesken. -Mielellään tarjoasimme turvaa, mutta kun se ei onnistu, Kivisaari kuvasi tilannetta.
Jos vakuutusyhtiöt kattaisivat edelleen yrityksille terroriteoista aiheutuvat riskit, ne joutuisivat nostamaan muiden asiakkaiden vakuutusmaksuja vakavaraisuussäännösten vuoksi. Siihen vakuutusyhtiöt eivät ole halukkaita.

Pohjolan toimitusjohtajan Eero Heliövaaran mukaan yritykset voivat neuvotella edelleen yksittäisen kohteen kuten pääkonttorin suojaamisesta. Sen sijaan esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemaan kohdistuvaa terroritekoa ei enää vuoden vaihteen jälkeen korvattaisi.

Yrityksillekin Pohjola lupaa edelleen korvata vahinkoja vajaaseen 6 miljoonaan markkaan saakka, mutta suuressa terrori-iskussa summa on vähäinen. Heliövaaran mukaan suurimmalle osalle yritysasiakkaita summa on riittävä, joten käytännön muutos koskee vain suurimpia asiakkaita.

Lopullisesti asia selviää, kun kukin vakuutusyhtiö on saanut päätökseen neuvottelut omasta jälleenvakuutusturvastaan.

Jälleenvakuutusyhtiöille paineen lopettaa terroritekojen vakuutussuoja tuli Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivänä tapahtuneista terrori-iskuista, joiden korvaussumma nousee kymmeniin miljardeihin euroihin. Vakuutussummaltaan maailman suurimmasta yksittäisestä katastrofista tulee eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden korvattavaksi noin puolet.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat