Vakuutusyhtiöille valehtelu yleistyy

Vakuutushuijareita näyttäisi olevan aiempaa enemmän. Finanssialan keskusliiton teettämän selvityksen mukaan 28 prosenttia eli useampi kuin joka neljäs vastaaja sanoo tuntevansa jonkun, joka on huijannut vakuutusyhtiötä.

Huijareita tuntevien osuus on kasvanut vuosien varrella. Aiemmassa vastaavassa kyselyssä viisi vuotta sitten luku oli 23 prosenttia. Vaikuttaa siltä, että yllättävän moni myös hyväksyy vakuutusyhtiöiden huiputtamisen. Noin tuhannesta kyselyyn vastanneesta lähes viidennes katsoo, että on hyväksyttävää liioitella vahingon määrää korvaushakemuksessa.

Rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen sanoo, että tilaisuus tekee monta kertaa huijarin.

- Vakuutus tuotteena on sellainen, että se perustuu luottamukseen. Jo lainkin mukaan asiakkaan on annettava oikeat ja täydelliset tiedot. Vakuutusyhtiön on pakko luottaa niihin tietoihin, joita on annettu joko kun vakuutussopimus on tehty tai vahinkokäsittelytilanteessa. Kaikkia tietoja ei millään voi tarkistaa.

Tyypillinen vakuutuspetoksen muoto on niin sanottu plussaaminen, eli vahingon määrää liioitellaan vakuutusyhtiölle lähetettävässä vahinkoilmoituksessa. Esimerkiksi menetetty kamera voidaan esittää todellista arvokkaampana ja uudempana; tekotapojen kirjo on suuri.

- Kokonaan oma lukunsa ovat sellaiset ammattilaiset, jotka tekevät vakuutussopimuksen alunperin siinä tarkoituksessa, että sitä tullaan käyttämään rikoksentekovälineenä.

Esimerkiksi voidaan ottaa kiinteistö, jonka lainoja ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin. Kuviossa omat mukana suurisuuntaiset suunnitelmat: hankitaan mahdolliset hyvät vakuutukset, tehdään remonttia ja yhtäkkiä kiinteistö palaa.

- Näiden rakennuspalojen näyttäminen vakuutuspetoksiksi tai tuhotöiksi on äärimmäisen haastavaa.

Rehelliset maksumiehinä

Turun yliopistossa viisi vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan tyypillinen vakuutushuijari on alle 30-vuotias, hyvin koulutettu ja hyvin toimeentuleva mies, joka asuu suurehkolla paikkakunnalla.

Karhunen sanoo, että arviolta 5-10 prosenttia vahinkovakuutuksesta maksettavista korvauksista on aiheettomia. Maksumiehiksi joutuvat rehelliset vakuutuksen ottajat.

- Noin 100, jopa 200 miljoonaa me maksamme (vuosittain) huijareille.

Taloustutkimus toteutti kyselyn kevättalvella. Vakuutustutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan elokuussa. Ennakkotiedot olivat esillä keskiviikkona finanssialan, poliisin ja oikeustoimittajien seminaarissa Turussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat