Vakuutusalalle ei neuvottelutulosta

Vakuutusalan sopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksetta yöllä.

Vakuutusta hakemassa

Vakuutusalan neuvottelut päättyivät myöhään aamuyöllä, eikä uusista tapaamisista sovittu. Sopu kaatui erityisesti konttoreiden lauantaiaukioloa mutta myös palkankorotuksia koskeviin erimielisyyksiin. Mahdollisesta lakkovaroituksesta voidaan tehdä päätös aikaisintaan ensi viikon tiistaina aamupäivällä, jolloin liiton edustajisto on kutsuttu koolle. Sitä ennen maanantaina liiton hallitus pohtii, esittääkö se lakkoon ryhtymistä.

Vakuutusalalla on viimeksi ollut lakko vuonna 1981. Vakuutusväen liitto jätti vielä aivan yön neuvottelujen loppumetreillä oman vastaesityksensä työnantajan aiemmin yöllä antamaan kokonaisesitykseen kolmivuotisesta sopimuksesta. Näkemyserot jäivät kuitenkin liian laveiksi.

Suurin näkemysero koski menettelytapaa, jolla konttoreiden lauantaityö otettaisiin käyttöön. Palkansaajapuoli olisi halunnut, että auki olevien työpisteiden työvuorojen vahvuudesta sovittaisiin ennen kuin konttoreiden ovia ryhdytään pitämään avoinna lauantaisin. Vakuutusalan työnantajayhdistyksessä katsotaan, että toimihenkilöyhdistykset pääsisivät tuolloin estämään koko lauantaiaukiolon. Työnantaja oli valmis siihen, että säännöllinen lauantaityö on vapaaehtoista ja että siitä tehdään toimihenkilön kanssa kirjallinen sopimus.

Osapuolilla oli myös erilaiset näkemykset siitä, miten suuri rahallinen korvaus lauantaityöhön ryhtymisestä tulisi maksaa. Lisäksi kiisteltiin mm. kolmannelle sopimusvuodelle kaavaillun palkkausjärjestelmän uudistamisen rahallisesta potista ja varsinaisista palkankorotuksista. Vakuutusväen liitto ja työnantajayhdistys olivat itse asettaneet neuvottelujen takarajaksi tiistain ja keskiviikon välisen yön. Jos sopu olisi syntynyt, palkankorotukset olisi maksettu vuoden alusta.

Tuloratkaisusta pois jäänyt vakuutusala on ollut sopimuksettomassa tilassa tammikuun alusta lähtien. Sopimus koskee 14 000:ta toimihenkilöä.

Ylityökielto


Vakuutusväen liitto on julistanut vakuutusalalle ylityökiellon. Ylityökielto alkaa perjantaiaamuna kello 6.

Liiton hallitus päätti painostuskeinosta sen jälkeen, kun neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta päättyivät viime yönä tuloksettomina.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat