Vakuuttuiko Alonso Ferrarin suunnitelmista? - "Pitäisi olla kristallipallo"

Fernando Alonso toteaa, ettei voi vielä tässä vaiheessa vuotta tietää, miten hyviksi Ferrarin ensi kauden auton suunnitelmat todellisuudessa osoittautuvat.

Ferrarin tekninen johtaja James Allison kertoi Hockenheimin viikonlopun aikana esitelleensä äskettäin ensi kauden auton suunnitelmat sekä Kimi Räikköselle että Alonsolle.

- Tämä on minun 14:s vuoteni F1:ssä, joten olen nähnyt monia projekteja heinä- ja elokuussa. Elokuussa kaikki ovat hyvin kilpailukykyisiä, marraskuussa vielä enemmän, tammikuussa super ja sitten helmikuussa vain kaksi tai kolme voi voittaa. Pitäisi olla kristallipallo, jotta näkisi, mitä seuraavana vuonna tapahtuu, Alonso sanoi espanjalaisen AS-lehden mukaan.

Alonso sanoo kuitenkin, että hänellä on hyvä tunne Ferrarin ensi vuoden autosta.

- Kaikki jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä siinä on hyvä perspektiivi ja hyvä tunne suorituskyvystä, jonka voi ensi vuonna saavuttaa. Tavoitteenamme on jatkaa parantamista ja yrittää käyttää tämä vuosi parhaalla mahdollisella tavalla kokeillen ensi vuotta varten, Alonso toteaa.

Espanjalaiskuljettaja uskoo kaikkien tallien kehittävän autoaan ensi kautta varten varsin paljon, vaikka säännöt pysyvät samanlaisina.

- Me emme ole työskennelleet tarpeeksi uusien sääntöjen kanssa. Parannettavaa on paljon. Tilanne ei ole samanlainen kuin muina vuosina, jolloin kaikki oli enemmän tai vähemmän äärirajoilla. Uskon, että kehitysaskeleet vuosien 2014 ja 2015 autojen välillä ovat paljon suurempia kuin mitä aiempina vuosina nähtiin. Sellaiset toiveet meillä on ja kaikilla talleilla on samanlaiset toiveet, koska jokaisella on hyvät näkymät heinäkuussa, Alonso toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat