Vakoilusta epäilty venäläinen vangittiin Ruotsissa

Miestä epäillään Ruotsin valtion turvallisuudelle ja puolustukselle haitallisten tietojen luovuttamisesta.

Tukholman käräjäoikeus on vanginnut vakoilusta epäillyn venäläisen miehen. 29-vuotiasta Venäjän kansalaista epäillään Ruotsin vakoilemisesta toiselle maalle.

Ruotsalaisen uutistoimiston TT:n mukaan mies on vakoillut Tukholmassa ja Uppsalassa tammikuusta 2005 tämän vuoden helmikuuhun asti. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on tarkkaillut miehen puuhia jo pidemmän aikaa. Hänet otettiin kiinni eilen Uppsalassa, jossa hän asuu ja työskentelee tutkijana.

- Häntä epäillään sellaisten tietojen luovuttamisesta, jotka ovat haitaksi valtion turvallisuudelle ja puolustukselle, jos ne joutuvat vieraan vallan käsiin, pääsyyttäjä Tomas Lindstrand kertoo.

Hän ei halunnut paljastaa, mille maalle mies on vakoillut. Lindstrand ei myöskään sanonut, kuinka paljon haittaa vakoilusta on Ruotsille aiheutunut. Hän sanoo kuitenkin uskovansa tapauksen vaikuttavan maiden suhteisiin.

Vakoilusta pidätetty Venäjän kansalainen on toiminut jo usean vuoden ajan vierailevana tutkijana Ruotsin maatalousyliopistossa Uppsalassa.

Miehen vangitsemismääräys on voimassa kaksi viikkoa. Syyttäjä uskoo, että tutkimuksiin menee kuitenkin kauemmin. Vakoilusta voi saada Ruotsissa enintään kuusi vuotta vankeutta.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat