Väkivaltaa ja varkauksia Kolumbiassa

Väkivaltaisuudet ja varastelu ovat päässeet valloilleen Kolumbian järistysalueella. Nälkäiset väkijoukot ovat kahmineet kaupoista juotavaa ja myytäväksi kelpaavaa tavaraa. Poliisi on turvautunut levottomuuksien hillinnässä armeijan apuun. Hallitus on myös varoittanut sairaaloita rikollisista, jotka välittävät kodittomia lapsia kansainvälisille adoptiomarkkinoille.

Avun tarve on suuri

Kansainvälinen Punainen Risti on esittänyt vetoomuksen Kolumbian maanjäristysuhrien auttamiseksi. Kansainvälinen Punainen Risti arvioi avun tarpeeksi runsaat 40 miljoonaa markkaa. Rahaa tarvitaan muun muassa telttojen, ensiaputarvikkeiden, vaatteiden ja ruuan hankkimiseen. Apua tarvitsee noin 100 000 ihmistä Maanantaina Kolumbiaa vavisuttaneessa järistyksessä jäi kodittomaksi noin 250 000 ihmistä. Paikallisten viranomaisten mukaan ainakin tuhat ihmistä sai surmansa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat