Mainos

Väkivalta varjosti Filippiinien vaaleja

Filippiiniläiset äänestivät levottomissa tunnelmissa tämänpäiväisissä presidentinvaaleissa.

Filippiinien nykyinen presidentti Gloria Macapagal Arroyo näyttäisi ovensyykyselyjen mukaan voittavan aamulla Suomen aikaan päättyneet presidentinvaalit. Arroyon pahin vastustaja väkivallan varjostamissa vaaleissa on entinen filmitähti Fernando Poe.

Ainakin 20 ihmistä sai surmansa vaaleihin liittyneissä välikohtauksissa juuri ennen vaalihuoneistojen avautumista, kertoivat viranomaiset. Pommeja räjähteli maaseudulla monin paikoin. Vaaleihin liittyvässä väkivallassa on kuollut joulukuun puolenvälin jälkeen 114 ihmistä.

Fernando Poe on kahden ovensyykyselyjen mukaan viisi prosenttiyksikköä Arroyoa jäljessä. Virallisten tulosten valmistumiseen kuluu kuukausi. Vaalituloksesta on kuitenkin odotettavissa ensimmäinen arvio riippumattomalta tarkkailijaryhmältä viikon kuluessa.

Yhdysvalloissa ekonomistin koulutuksena saanut Gloria Arroyo on Yhdysvaltojen tärkeä liittolainen terrorismin vastaisessa sodassa. Poen kannatus tulee puolestaan Filippiinien köyhiltä. Noin 30 miljoonaa filippiiniläistä yrittää selvitä vajaalla eurolla päivässä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.