Väkivalta varjosti Algerian vaaleja

Väkivalta varjosti myös Algerian vaalipäivää tänään. Kaksi vaalitarkkailijaa loukkaantui vakavasti pommiräjähdyksen tuhotessa tarkkailijoiden auton maan keskiosassa.

Oppositiossa olevan muslimipuolueen MPS:n antamien tietojen mukaan haavoittuneet kuuluvat vaaleja valvovaan viralliseen komiteaan. Räjähdys tapahtui Ain Ma'bedin kylässä, noin 15 kilometrin päässä Dgelfan kaupungista. Algerialaiset äänestivät tänään parlamenttivaaleissa, jotka ovat ensimmäiset viiteen vuoteen. Äänestys alkoi tiukkojen turvatoimien vallitessa.

Yli 300 000 sotilasta, poliisia ja paikallisten itsepuolustusryhmien jäsentä oli sijoitettu turvaamaan äänestäjiä. Pääteillä ja sisääntuloväylillä oli tarkastuspisteitä, kaupat oli määrätty tutkimaan asiakkaiden kassit ja kansalaisia oli kehotettu tarkkailemaan epämääräisen näköisiä paketteja.

Ensimmäiset tulokset yöllä

Vaalihuoneistot sulkevat kello 21 Suomen aikaa ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan perjantain vastaisena yönä. Vaaleissa valitaan edustajat 380-paikkaiseen parlamenttiin. Mukana on 39 puoluetta, joista hallitsevan RND-puolueen ja oppositiossa olevan suurimman muslimipuolueen MPS:n odotetaan menestyvän parhaiten.

Eri puolueita kannattavilla algerialaisilla oli vaalipäivänä ainakin yksi yhteinen toive: rauhan palauttaminen maahan. "Äänestin rauhan puolesta" oli algerialaisten yleisin vastaus äänestystä koskeviin kysymyksiin.

Algeria suistui väkivallan kierteeseen vuonna 1992, kun viranomaiset mitätöivät edellisten vaalien tuloksen. Tuolloin Islamilainen pelastuksen rintama FIS oli saavuttanut yllätysvoiton. Myöhemmin FIS kiellettiin. Arviolta 60 000 ihmistä on saanut väkivaltaisuuksissa surmansa.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat