Väkivalta uhkaa Afganistanin apua

Avustusjärjestöt varoittavat väkivallan kiihtymisen vaikeuttavan afganistanilaisten avustustyötä.

Samaan aikaan kuivuus ja ruuan hinnan nousu ajaa yhä useammat afganistanilaiset ahdinkoon. Avuntarvitsijoita lasketaan olevan yli neljä miljoonaa.

Kapinallisten hyökkäykset ja pommi-iskut ovat lisääntyneet 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yhä useammin väkivalta uhkaa myös avustusjärjestöjä.

Tänä vuonna väkivaltaisuuksissa on kuollut 19 avustustyöntekijää, kertoo sataa järjestöä edustava ACBAR-yhteistyöryhmä. Heinäkuu oli avustusjärjestöjen kannalta turvattomin sitten vuoden 2001 sodan.

Kapinallisten lisäksi avustuskuljetusten kimpussa ovat myös rikollisryhmät. Puolen vuoden aikana jengien hyökkäysten kohteeksi on joutunut kaksitoista YK:n avustussaattuetta.

Väkivallan pelossa järjestöt ovat joutuneet supistamaan toimintaansa myös alueilla, jotka olivat aiemmin turvallisia kuten Kabulin tienoilla. Maan eteläosassa on suljettu jo kouluja ja terveysasemia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat