Väkivalta leimahti taas Lähi-idässä

Väkivaltaisuudet ovat jälleen leimahtaneet Lähi-idässä.

Illan ja yön aikana Gazan palestiinalaisalueilta tehtiin useita kranaatti-iskuja juutalaisten asuttamiin siirtokuntiin. Israelilaissotilaat ovat vastanneet tuleen.

Ensimmäisten tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut iskuissa. Iskujen tekijät eivät ole ilmoittautuneet.

Bush ja Sharon pohtivat tilannetta

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Israelin pääministeri Ariel Sharon puivat myöhään eilen puhelimitse Lähi-idän kriisiytynyttä tilannetta. Johtajat olivat samaan mieltä siitä, että tilanne Gazassa ja sen ympäristössä on nyt saatava rauhoitettua.

Bush ja Sharon saavuttivat keskustelussa yksimielisyyden myös siitä, että kaikkien kriisin osapuolten pitäisi pyrkiä itsehillintään. Sharon silti korosti, että palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat ei ole juuri väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ponnistellut. Hänen mielestään palestiinalaiset ovat lähinnä pakottaneet Israelia puolustamaan itseään Gazassa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat