Väkivallankierre jatkuu Lähi-Idässä

Päivän iskuissa on saanut surmansa neljä juutalaista ja neljä palestiinalaista.

Neljä juutalaissiirtokunnan asukasta sai surmansa ja yksi haavoittui palestiinalaismilitanttien luodeista Hebronin eteläpuolella tänään, israelilaisviranomaiset sanoivat. Yksi surmansa saaneista oli lapsi.

Palestiinalaiset tulittivat väijyksistä kahta autoa. Ensimmäisessä autossa kuoli kolme Ramallahin läheltä kotoisin olevan perheen jäsentä. Neljäs autossa ollut haavoittui. Perhe oli ollut sukulaisvierailulla Hebronin eteläpuolella sijaitsevassa siirtokunnassa. Toisessa autossa ollut siirtokuntalainen ammuttiin samassa paikassa Zifin tienristeyksessä.

Hyökkääjien uskottiin paenneen läheiselle palestiinalaisten itsehallintoalueelle.

Kyseessä oli ensimmäinen kuolonuhreja vaatinut Israelin vastainen hyökkäys Tel Avivin viime viikon kahden pommi-iskun ja Emmanuelin bussiväijytyksen jälkeen. Iskut vaativat yhteensä neljätoista ihmisen hengen.

Kaikkien aseellisten palestiinalaisryhmien on pelätty tekevän kostoiskuja sen jälkeen Israel surmasi maanantaina 15 palestiinalaista, joiden joukossa oli useita siviilejä.

Israel surmasi Gazassa

Neljä palestiinalaista haavoittui yhteenotoissa israelilaisten joukkojen kanssa israelilaispanssareiden tunkeuduttua perjantain vastaisena yönä palestiinalaiskylään Gazan kaupungin eteläpuolella.

Israelin armeijan mukaan israelilaisjoukot vetäytyivät tuhottuaan palestiinalaisen ammusverstaan. Palestiinalaisten turvallisuuslähteiden mukaan panssarivaunut tulittivat rakennuksia, ja alueella käytiin myös rajuja tulitaisteluja.

Kaksi iskussa loukkaantuneista palestiinalaismiehistä haavoittui vakavasti, ja useita rakennuksia tuhoutui. Tiettävästi myös palestiinalaispoliisin asema tuhottiin.

Panssarivaunut ja puskutraktorit tunkeutuivat palestiinalaisten hallintoalueelle miltei kilometrin matkalta al-Zeitun kylän liepeillä.

Israelin armeijan mukaan isku tehtiin raketteja ja kranaatteja valmistavan palestiinalaisten ammusverstaan tuhoamiseksi. Armeijan lausunnon mukaan verstaat "räjäytettiin hallitusti". Yhden tuhotun rakennuksen omistaja sanoi, ettei hänen tiedossaan ole, että rakennuksessa olisi valmistettu räjähteitä.

Ennen iskua palestiinalaiset ampuivat kymmeniä kranaatteja juutalaisia siirtokuntia kohti, ja myös Israelin alueelle osui raketteja.

Hamas ilmoitti kranaatti- ja raketti-iskujen olleen ensimmäinen kostotoimi liikkeen sotilaallisen siiven johtajan Salah Shehadan surmasta.

Myöhemmin perjantaina palestiinalaismilitantit ampuivat raketilla israelilaista bussia, mutta kukaan ei haavoittunut.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat