Väki väheni Provinssirockissa

Edes aurinkoinen ja lämmin sää ei pystynyt nostaman Seinäjoen Provinssirockin avauspäivän yleisömäärää viime vuoden mittoihin. Paikalla oli perjantaina 18 000 henkeä, kun viime vuonna avaus keräsi 25 000 päätä. Myös lauantain yleisömäärän järjestäjät olettivat pyörivän kahden kymppitonnin kieppeillä.

Perjantain vetonaulaksi oli Seinäjoelle värvätty brittibändi Placebo. Yhtyeen musiikissa on sielua ja sisältöä, mutta suomalaisen kesäfestarin pääesiintyjäksi sillä on aivan liian vähän tuttuja iskusäveliä. Sen lisäksi Placebo lämpiää aavistuksen verran liikaa sisään kuin entisen emännän leivinuuni. David Bowieltakin vaikutteita imenyt ryhmä selvisi osuudestaan tyylikkäästi, mutta oli auttamattomasti väärään aikaan väärässä paikassa.

Jos olisi Placebo sopinut päälavaa paremmin johonkin alueen teltoista, niin tanskalainen Volbeat puolestaan olisi pitänyt siirtää teltasta päälavalle. Metallimöykyistä lisäpainoa saanut perusrock on suorastaan kuin suomalaisille tehty. Se ei voinut jäädä kenellekään epäselväksi yhtyeen hurmion nostattaneen esiintymisen aikana.

Tuhtia sointia ja kapulatemppuja

Brittibändi Baddies on jo ehtinyt kerätä runsaasti kehuja vähän sieltä jos täältäkin. Yhtenäiset esiintymisasut ovat aina veikeä juttu, mutta kyllä bändillä matkaa suuruuteen vielä riittää. Britit ovat ylistäneet Baddiesia maansa Queens Of The Stone Ageksi, mutta bändi itse tuntuu olevan sitä mieltä, että vielä vanhemmassa vara parempi. Soitossa kuuluvat The Clash ja The Jam, hurjimmillaan jopa Thin Lizzy.

Yhdysvaltalainen Black Stone Cherry junttaa menemään peruspoljennon perinteitä kunnioittaen, mutta lyö southern rockiinsa mukavasti sekaan myös poptunnelmia malliin Cheap Trick tai The Cars. Tuhdisti soivan ryhmän rumpali tosin voisi ylinäppärien kapulatemppujensa sijasta keskittyä pitämään rytmin. Siinä kun tuntui muutamaan otteeseen olevan vaikeuksia.

Megafoni ja marssiaskeleet

Kotimaisista Samuli Putron yhden miehen show oli kerrassaan vakuuttava. Mitäköhän kaikkea tämä heppu vielä keksiikään. Putron megafoni ja marssiaskeleet toivat sopivasti mieleen jotakin hyvin synkkää yli kuuden vuosikymmenen takaa. Vai mentiinkö siinä sittenkin karusti juuri tätä päivää?

Eikä tarvitse muidenkaan suomalaissuuruuksien hävetä esityksiään. Progekulttuurin perinneryhmä Von Hertzen Brothers on siitä harvinainen suomalaisbändi, että siltä sujuu laulu mallikelpoisesti myös livenä. Ja sujuu vielä kaiken lisäksi useamman miehen voimin.

Children Of Bodomin suosiota maailmalla ei Provinssirockinkaan esiintymisen perusteella ole syytä ihmetellä. Yhtye moukaroi metalliaan uskomattomalla ammattitaidolla. Moista virtuoosimaisuutta kuulee harvoin jos koskaan.

Vanha kunnon Kolmas nainen lykki kotiladuillaan kuin muutaman vuoden takainen suomalainen mieshiihtäjä. Ei siis maailman kovinta vauhtia, mutta tasaisen varmasti kohti määränpäätä. Ja yleisö hurrasi. Äiti siis ilmeisesti toivoo pojastaan pappia edelleenkin.

Lauantain vetonaulaksi Provinssirockin järjestäjät olivat hankkineet amerikkalaisen karvatöppösmetallin kuningasryhmän Manowarin. Jotkut ovat pitäneet kiinnitystä huonona vitsinä.

(MTV3-STT)

Katso Santtu Palmin juttu Seinäjoelta (Kymmenen uutiset 14.06.2009)

Lue myös:

    Uusimmat