Vakava liikenneonnettomuus Loimaalla

Seitsemän ihmistä on kuollut Loimaalla sattuneessa henkilöauton ja pikkubussin yhteentörmäyksessä. Kuolleista kuusi on nuoria.

Seitsemän ihmistä kuoli myöhään eilisiltana sattuneessa henkilöauton ja tilataksin yhteentörmäyksessä Loimaalla Varsinais-Suomessa. Yksi uhreista on tilataksin kuljettaja ja muut kuusi henkilöautossa olleita nuoria. Viidestä pojasta ja yhdestä tytöstä vain kaksi oli täyttänyt 18. Nuorin oli 15-vuotias.

Loimaan poliisin mukaan autoa kuljettanut 18-vuotias nuorukainen oli saanut ajokortin viime kesänä. Kaikki ovat kotoisin Loimaan lähikunnasta Vampulasta. Kaksi heistä oli keskenään sisaruksia.

Tilataksia kuljetti vuonna 1938 syntynyt taksiyrittäjä, joka on kotoisin Urjalasta. Kaikki onnettomuusautoissa olleet menettivät henkensä silmänräpäyksessä. Poliisin alustavan tiedon mukaan kukaan ei käyttänyt turvavyötä.

Keli onnettomuushetkellä oli erittäin huono. Sakean lumisateen jälkeen tiellä oli noin kolmen sentin sohjokerros. Poliisin arvion mukaan onnettomuus johtui siitä, että nuori kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Lopullinen syy selviää kuitenkin vasta teknisten tutkimusten jälkeen. Alkoholin mahdollinen osuus onnettomuuteen selviää oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.

Kylki edellä tilataksin keulaan

Tilataksi oli vuosimallia 2001, ja siinä oli turvatyyny, joka oli myös lauennut.

- Se ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan kuljettajan henkeä, totesi Loimaan poliisipäällikkö Kari Niinivuo aamulla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Nuorukaisen ajama ja omistama auto oli vuosimallia 1989. Se on rekisteröity viidelle, mutta tilapäisesti siinä saa olla kuusi henkilöä. Turvavöitä tosin on vain viidelle. Niinivuon mukaan ei voi olla varma, olisivatko kiinni olleet turvavyöt pelastaneet nuoria.

- Henkilöauto törmäsi tilataksin keulaan viistosti oikea kylki edellä. Se on erittäin huono törmäyssuunta, eikä turvavöistäkään ei ole samanlaista hyötyä kuin nokkakolarissa. Henkilöauto oli katsastettu.

Onnettomuuspaikalla poliisin toimintaa johtanut vanhempi konstaapeli Teemu Montonen sanoi, että autossa oli myös nastarenkaat. Niiden kunto selviää myöhemmin teknisessä tutkimuksessa. Autojen nopeudesta onnettomuushetkellä poliisilla ei ole vielä ole varmaa tietoa.

Nuorten päämäärästä ei tietoa

Onnettomuus sattui illalla noin kello 22.30:n aikaan valtatie 9:llä noin 12 kilometriä Loimaalta Tampereen suuntaan. Nuoret olivat matkalla Loimaalle päin ja tilataksi vastakkaiseen suuntaan. Poliisin mukaan taksi oli ilmeisesti matkalla kotiin ajon jälkeen. Nuorten päämäärästä ei ole tietoa. Mahdollisesti he olivat matkalla Loimaan keskustaan viettämään perjantai-iltaa.

Onnettomuuspaikalla on loiva alamäki, mutta tie on suora. Alamäessä nuorten henkilöauto oli jostain syystä ajautunut vastaantulevan kaistalle. Onnettomuuspaikalla ei ollut jälkiä siitä, että henkilöauto olisi heittelehtinyt ennen törmäystä.

Loimaan palopäällikkö Jorma Virtasen mukaan paikalta ei myöskään löytynyt jälkiä siitä, että tiellä olisi mahdollisesti ollut jokin eläin.

Silminnäkijöitä onnettomuudella ei ole. Hälytyksen teki ohikulkija jonkin aikaa onnettomuuden jälkeen. Ensimmäiset pelastusyksiköt ehtivät paikalle noin 15 minuutissa hälytyksen jälkeen, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, kertoi Virtanen. Kaikki uhrit olivat sisällä autossa. Kukaan ei ollut pahasti puristuksissa.

Uhrit kuljetettiin ruumisautoilla Loimaan aluesairaalaan. Paikalla oli pelastusyksiköitä Forssasta, Humppilasta, ja Loimaalta sekä kaksi poliisipartiota Loimaalta ja kolme Liikkuvasta Poliisista. Onnettomuuspaikan tutkimuksen takia liikenne 9-tiellä oli poikki puoli viiteen asti aamulla.

Vampulan kirkkoherra hälytettiin surutyöhön

Kello viiden aikaan tänä aamuna Vampulan kirkkoherra Keijo Plit heräsi puhelinsoittoon, joka toi hänelle raskaan tiedon. Kokemäen poliisi pyysi kirkkoherraa avustamaan häntä suruviestien viemisessä vampulalaisiin koteihin. Kuuden nuoren kuolema liikenneonnettomuudessa ravistaa koko paikkakuntaa.

- Kävin aamun aikana jokaisessa surukodissa. Tämän kaaoksen keskellä on todella vaikea pukea tunteitaan sanoiksi, kertoi kirkkoherra.

Kotien tukena on muitakin seurakunnan työntekijöitä. Plit arvioi STT:lle kyläläisten tiiviiden yhteyksien ja ystävyyssuhteiden auttavan ahdistuksen täyttämällä hetkellä. Perheiden tueksi tuli heti aamusta myös ystäviä. Kriisityöntekijöiden työtä suunniteltiin seurakunnassakin tänään kiivaasti.

- Suru koskettaa meitä kaikkia. Pienellä paikkakunnalla jokainen on jonkun tuttu kyläyhdistysten tai urheiluseurojen kautta, kirkkoherra totesi.

Vampulan kirkossa järjestettiin illalla muistotilaisuus turman uhrien muistoksi.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.01.2005)

(Kymmenen uutiset 22.01.2005)

(Seitsemän uutiset 22.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat