Vakava bussiturma Halikossa

Halikossa Varsinais-Suomessa on sattunut vakava bussiturma. Yksi matkustaja kuoli bussin suistuttua matalaan jokeen. Ajo-olosuhteet olivat talvimyrskyn takia vaikeat.

Varsinais-Suomen Halikossa on myöhään illalla sattunut vakava bussiturma, jossa kuoli keski-ikäinen miesmatkustaja. Lisäksi 16 muuta matkustajaa ja linja-auton kuljettaja loukkaantuivat. Pelastuslaitoksen mukaan kahden matkustajan vammat ovat vakavia.

Helsingistä Turkuun matkalla ollut Pohjolan liikenteen linja-auto suistui matalaan jokeen maantiellä 110 Halikon Kokkilassa iltakymmenen aikoihin. Pikavuoro oli lähtenyt iltakahdeksalta Helsingistä ja se oli jo poikennut Salossa. Kaikki bussissa olleessa ihmiset on viety sairaalaan tarkistettavaksi. Loukkaantuneista viisi kuljetettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ja 12 Salon aluesairaalaan.

Jatkokuljetusta tarvitseville matkustajille järjestettiin linja-autokyyti eteenpäin. Turun yliopistolliseen sairaalaan TYKS:iin on perustettu infopuhelin loukkaantuneiden omaisille. Puhelinnumero on (02) 3131222.

Poliisi selvittää ulosajon syytä. Bussi oli suistunut tien oikealle puolelle jyrkän alamäen jälkeen. Ajo-olosuhteet olivat illalla vaikeat talvimyrskyn vuoksi.

- Keli oli huono, myrskytuuli ja kova lumisade ja liukas tie, luetteli vanhempi konstaapeli Ari Korpela Salon poliisista.

Tie oli yöllä useita tunteja poikki onnettomuuspaikalla. Linja-auto on tarkoitus nostaa vedestä myöhemmin päivällä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat