Vakava ampumavälikohtaus Ranskassa

Kahdeksan ihmistä kuoli ja yli 30 haavoittui aseistautuneen miehen hyökättyä kaupungintalossa Pariisissa.

Vakava ampumavälikohtaus Nanterressa

Kahdeksan ihmistä kuoli ja yli 30 haavoittui, kun aseistautunut mies avasi tulen Pariisin esikaupungissa Nanterressa viime yönä. Viranomaisten mukaan 14 haavoittuneen tila on vakava. Välikohtaus sattui Nanterren kaupungintalossa hieman aamuyhden jälkeen paikallista aikaa. Poliisi kertoi miehen ammuskelleen automaattiaseella kaupunginvaltuuston kokouksen päätteeksi. Silminnäkijöiden mukaan hän oli ampunut suunnilleen 30 laukausta paikalla olleita ihmisiä kohti.

Tapahtumapaikalle varhain tänään saapunut Ranskan pääministeri Lionel Jospin kutsui ammuskelua hirvittäväksi tragediaksi ja mielettömäksi teoksi. Ammuskelija ehti ladata aseensa useita kertoja uudelleen ennen kuin paikalla olleet ihmiset saivat hänet taltutettua.

Ranskan poliisi on pidättänyt ammuskelusta epäillyn, mutta teon motiivi ei ollut vielä selvillä. Yhden paikalla olleen mukaan ammuskelija oli Ranskan vihreiden jäsen, joka ensimmäiseksi alkoi ammuskella oman puolueensa edustajia. Toisen mukaan mies oli ympäristöaktivisti, joka usein osallistui valtuuston kokouksiin. Välikohtaus aiheutti mittavan pelastusoperaation. Kaupungintalolle lähetettiin muun muassa 20 ambulanssia.

(MTV3-AFP-STT)

(Huomenta Suomi 27.03.2002)

Lue myös:

    Uusimmat