Vakava ampumavälikohtaus lukiossa USA:ssa

Yhdysvalloissa on jälleen tapahtunut vakava ampumavälikohtaus koulussa. Yhdeksän ihmistä kuoli minnesotalaisessa lukiossa, kun koulun oppilas avasi tulen.

Yhdeksän ihmistä on kuollut ja yli kymmenen haavoittunut ammuskelussa Red Laken intiaanireservaatissa sijaitsevassa lukiossa Minnesotan pohjoisosassa Yhdysvalloissa.

17-vuotias lukion opiskelija Jeff Weise avasi tulen koulussaan ja ehti surmata yhdeksän ihmistä ennen kuin ampui itsensä. Kuolleiden joukossa oli koulun turvamies, opettaja ja ainakin viisi opiskelijaa.

Poika ampui lisäksi isoisänsä ja tämän avopuolison pariskunnan kodissa Red Laken intiaanireservaatissa.

-Uskomme, että ammuskelija toimi yksin, ilmoitti liittovaltion poliisin FBI:n edustaja Paul McCabe.

FBI:n mukaan kaikki koulussa ammutut olivat olleet yhdessä luokkahuoneessa tulituksen alkaessa. Silminnäkijöiden mukaan ammuskelijalla oli ollut mukanaan haulikko tai kivääri.

Weisella tiedetään olleen uusnatsitausta.

Reservaatin väestö koostuu Ojibwa-heimon intiaaneista, jotka aiemmin tunnettiin Chippewa-nimellä, Amerikan Minneapolisin intiaaniyhdistyksestä kerrotaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Seitsemän uutiset 22.03.2005)

(Huomenta Suomen uutiset 22.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat