Vakaumus saa näkyä entistä useammin työasussa

Yhä useammilla työpaikoilla on pohdittu suhtautumista eri uskontokuntien ja etnisten ryhmien käyttämiin vaatteisiin ja tunnusmerkkeihin. Esimerkiksi osa sairaaloista tarjoaa musliminaisille työasuun sopivan huivin.

-Huivit ovat valkoisia ja sopivat työasuun. Ne tulevat talon puolelta, koska kaikki vaatteet on pestävä samalla tavalla jo sairaalahygienian takia, kertoo sairaalaylihoitaja Tuija Lehti Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Myös kaupan alalla työasuja on ohjeistettu, koska maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä kasvaa. Esimerkiksi Anttiloissa suuret, huomiota herättävät korut tai asusteet eivät kuulu työasuun, mutta huivin käyttö on sallittua uskonnollisista syistä. Kasvojen pitää näkyä ja työturvallisuus huomioida.

Tiukin linja työntekijän ulkoasuun on viranomaisilla. Poliisin pukeutumisessa arvomaailma ei saa edelleenkään näkyä, vaan virkatehtävissä on näytettävä neutraalilta.

-Poliisit noudattavat virkapukeutumisessaan varsin pidättyväistä linjaa, sanoo ylikomisario, Poliisiammattikorkeakoulun kenttätoiminnanopettaja Mika Kyrönviita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat