Väitös: Perheriidat nuorten viiltelyn taustalla

Nuorten tekemä itsensä viiltely on huonosti tunnettu ongelma. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan viiltelijä saattaa ulkoisesti näyttää voivansa hyvin, mutta sisäisesti hän on hyvin herkkä ja häntä vaivaa huono itsetunto.

Terveystieteen maisterin Marja-Liisa Rissasen mukaan viiltelijöitä on monenlaisissa perheissä. Taustalla ei tarvitse olla esimerkiksi massiivista alkoholiongelmaa.

Tutkimuksessa ilmeni, että viiltelyä edeltävät muun muassa riidat perheessä, väkivalta ja vaatimus nuoren varhaisesta itsenäistymisestä. Valtaosa viiltelijöistä on tyttöjä.

Laaja kuopiolaistutkimus kertoi jo pari vuotta sitten, että joka yhdeksäs 12-18-vuotias on viillellyt itseään.

Rissasen väitöskirja itseään viiltelevien nuorten auttamisesta tarkastetaan tänään Kuopion yliopistossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat