Väitös: Nokian vesikriisistä yli 350 000 euron terveydenhoitokulut

Nokian vesikriisi aiheutti yli 350000 euron välittömät terveydenhoitokustannukset, kertoo tuore väitöstutkimus.

Laskelmaan sisältyvät julkisen terveydenhoidon kulut vatsatautiepidemian hoidosta. Väitöstyön tekijä Janne Laine painottaa, että summa on minimiarvio ja terveyskulut olivat kaikkiaan todennäköisesti suuremmat.

Sairauslomien aiheuttamat taloudelliset menetykset on jo aiemmin arvioitu noin puolentoista tai kahden miljoonan euron suuruisiksi.

Vuoden 2007 lopulla noin 8000 nokialaista sairastui vatsatautiin. Epidemian aiheutti osittain puhdistettu jätevesi, jota pääsi puhdistamolta vesijohtoverkostoon marraskuussa.

Jätevedestä joutui juomaveteen seitsemää erilaista taudinaiheuttajaa. Suurimman osan vatsatautitapauksista aiheuttivat kampylobakteeri, norovirus ja giardia-alkueläin.

Vertailussa suunnilleen samankokoisen Kangasalan kanssa päädyttiin arvioon, että vatsatautiin sairastuneita oli Nokialla noin 6500 enemmän kuin mitä ilman vesikriisiä olisi ollut.

Janne Laineen väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina.

 

Lue myös:

    Uusimmat