Mainos

Väitös: Asukkaat rahoittamaan julkisia parannushankkeita

Myös kotitaloudet ja kiinteistönomistajat olisi saatava mukaan rahoittamaan paikallisia julkisia parannushankkeita, esittää valtiotieteen lisensiaatti Seppo Laakso tuoreessa väitöskirjassaan.

Hän perustelee tätä sillä, että nämä investoinnit nostavat alueen kiinteistöjen arvoa. Esimerkiksi liikenteen aiheuttamien paikallisten melu- ja saastehaittojen vähentäminen tuo merkittäviä hyötyjä kotitalouksille ja kiinteistönomistajille paitsi viihtyvyyden, myös asuntojen markkinahintojen ja -vuokrien nousun myötä.

Julkisten menojen säästöpaineiden vuoksi paikallisten parannushankkeiden rahoittaminen nykyiseen tapaan on tulevaisuudessa joka tapauksessa hankalaa. Julkisia ja yksityisiä rahoituslähteitä yhdistävä rahoitusmalli takaisi myös sen, että investoinneissa löydettäisiin ihannetaso. Laakso epäilee, että monen asuinalueen ympäristön laatu voi nykyään jäädä heikommaksi kuin mistä kotitaloudet olisivat valmiita maksamaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.