Väite: Houston kuoli lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta

Whitney Houston kuoli tehokkaiden reseptilääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, kertoo nettisivusto TMZ.

Julkisuudessa on jo spekuloitu, että laulajatähti olisi ensin nukahtanut ja sitten hukkunut hotellihuoneensa kylpyammeeseen. TMZ-sivusto kertoo, että Houstonin perhe tyrmää huhut. Perheen mukaan laulajan keuhkoista ei ole löydetty niin paljon vettä, että väite voisi pitää paikkaansa.

Tähden hotellihuoneesta väitetään löytyneen useita vahvoja lääkkeitä kuten unilääkkeitä, valiumia ja loratsepaamia. Houstonin on uskottu nukahtaneen kylpyammeeseen lääkkeiden vaikutuksesta. Oikeuslääkäri ei kuitenkaan ole suostunut kommentoimaan väitteitä hukkumisesta.

TMZ-sivuston mukaan jotkut Houstonin läheiset pitävät todennäköisempänä, että laulaja kuoli lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta ja että hänen sydämensä olisi pysähtynyt jo ennen kuin hän on vajonnut vedenpinnan alle.

Houston löydettiin kuolleena kylpyammeesta Beverly Hilton -hotellista lauantaina iltapäivällä. Hänen kerrotaan juhlineen railakkaasti kuolemaa edeltävinä iltoina.

Omaiset pelkäävät nyt Houstonin 18-vuotiaan tyttären Bobbi Kristinan puolesta. Hänet on kiidätetty jo kaksi kertaa sairaalaa sen jälkeen, kun hän sai tietää äitinsä kuolemasta. Omaiset pelkäävät hänen yrittävän itsemurhaa.

Lue alkuperäinen juttu täältä.

Lue myös Daily Mailin juttu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat