Vainaja unohtui ruumishuoneelle lähes vuodeksi

Kuollut henkilö unohtui lähes vuodeksi Turun kaupunginsairaalaan ruumishuoneelle. Selvityksen tapauksesta lokakuun lopulla aloittanut Turun sosiaali- ja terveystoimi pahoittelee tapahtunutta.

– Prosessissa on ollut aukkoja. Tällaista ei saisi tietenkään missään nimessä tapahtua, Turun sosiaali- ja terveystoimen vastaava peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa kertoo.

Vainaja oli kirjattu ruumishuoneelle, mutta selvittämättömästä syystä häntä ei oltu toimitettu eteenpäin.

Liuksan mukaan kukaan ei tiedustellut vainajaa kuukausien aikana. Liuksa ei voi kommentoida, saatiinko vainajan omaisiin tai tuttaviin yhteys selvityksen aloittamisen jälkeen. Nyt vainaja on haudattu.

Selvitystä tehdään Turun kaupunginjohtajan johdolla. Riitta Liuksa odottaa selvityksen valmistuvan lähiviikkoina. Liuksa ei osaa vielä sanoa, johtaako selvitys irtisanomisiin.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat