Vainaja löytyi paloraunioista Raumalla

Omakotitalon raunioista löytyi pitkän etsinnän jälkeen kuollut mies Raumalla. Iäkkään isän ja hänen keski-ikäisen poikansa asuttama talo tuhoutui täysin tulipalossa viime yönä.

Rintamamiestalon alakerrassa nukkunut isä huomasi palon herätessään sattumalta puoli neljän aikaan. Hän kiirehti naapuriin tekemään hälytystä, mutta pelastuslaitoksen saapuessa paikalle lieskat löivät jo ulos ikkunoista. Isä oli melko varma siitä, että hänen poikansa nukkui yläkerrassa palon syttyessä.

Päivystävä palomestari Harri Salonen kertoi aamuyöllä, että savusukeltajat joutuivat tilanteen vaarallisuuden vuoksi poistumaan rakennuksesta ennen kuin toista asukasta oli ehditty löytää.

Palokunta löysi pitkän purkutyön jälkeen vainajan lauantaina iltapäivällä yhden aikaan. Poliisi ryhtyi varmistamaan hänen henkilöllisyyttään ja selvittämään palon syttymissyytä.

Satakunnassa on kuollut useita tulipaloissa. Jos raumalaismiehen kuolema vahvistuu, hän on jo viides tänä vuonna tulipalossa kuollut satakuntalainen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat