”Vain yks kalja on otettu - ihan maksimissaan kaks”

Tämän joulun pikkujoulukausi kilpistyy poliisin mukaan tänä viikonloppuna.

Sen vuoksi liikkuva poliisi valvoo viikonvaihteessa liikennettä tavallista tarkemmin. Valtakunnallisen tehovalvonnan teemana on "raittiina pikkujoululiikenteessä".

Liikkuvan poliisin ylikonstaapelin Erkki Vikmanin mukaan rattijuoppojen määrä nousee selvästi marraskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna.

– Pikkujouluaika on hauskanpidon aikaa ihan niin kuin vappukin, ja alkoholi on aika usein mukana juhlinnassa. Ja mikäs siinä, kunhan se ei näy liikenteessä ja auton ratissa, Vikman toteaa.

Jos ottaa illalla, ei kannata ajaa aina aamullakaan

Autoilijoita puhallutetaan tänä viikonloppuna etenkin illalla ja yöllä. Poliisi valvoo autoilijoita myös aamu- ja aamupäiväliikenteessä.

Vikmanin mukaan moni unohtaa sen, että myöhään illalla nautittu alkoholi ei ole välttämättä ehtinyt haihtua verestä aamuunkaan mennessä.

– Aamulla ajamista täytyy miettiä hyvin tarkkaan, jos on juonut edellisenä iltana alkoholia.

Pikkujouluista kontaten…?

Vikman arvioi, että rattijuoppojen määrään vaikuttaa tänä vuonna muun muassa kylmä sää. Moni lähtee liikenteeseen mieluummin omalla, lämpimällä autolla kuin julkisilla liikennevälineillä.

Toisaalta kaupungissa taksin saaminen voi olla vilkkaaseen pikkujouluaikaan vaikeaa.

Vikman on kuullut monia muitakin selityksiä.

– Yleensä väitetään, että on otettu illalla vain yksi kalja – ihan maksimissaan kaksi – mutta kun ollaan seuraavana päivänäkin ihan kunnolla humalassa, eivät ne ihan uskottavia juttuja ole.

Ei sisäistä vaan ulkoista lämmikettä

Jos haluaa lähteä pikkujoulun viettoon omalla autolla, Vikman muistuttaa vanhasta tutusta säännöstä: jos ajat, et ota. Sen sijaan lämmintä vaatetta kannattaa varata päälle tai takakonttiin.

– Kun on mukana tarpeeksi vaatetta, ei palellu heti tienvarteen, vaikka autolle sattuisi jotain.

Katso Lotta Stenrosin juttu:

Lue myös:

    Uusimmat