Vain Tuomioja haluaa jäsenäänestyksen

SDP:n puheenjohtajaehdokkaista ainoastaan kansanedustaja Erkki Tuomioja vaatii jäsenäänestystä puheenjohtajuudesta tänä keväänä. Muut ehdokkaat ovat sitä mieltä, että aikaa ei ole riittävästi.

MTV:n uutiset kysyi mielipidettä kaikilta ehdokkailta. Tuomioja kannattaa edelleen jäsenäänestystä ja toteaa, että se ehditään järjestää mikäli tahtoa riittää.

Muiden ehdokkaiden mielestä neuvoa antavan jäsenäänestyksen järjestäminen puheenjohtajuudesta on vaikeaa, koska siitä ja äänestyksessä noudatettavista säännöistä päätettäisiin vasta maaliskuun 8. päivänä puoluevaltuustossa.

Joka tapauksessa SDP on organisoimassa keväällä kaikkialle Suomeen ulottuvan massiivisen puheenjohtajakiertueen, jossa siis jo esiintyjinä on puoli bussillista puheenjohtajaehdokkaita.

SDP:n puheenjohtajuutta tavoittelee nyt seitsemän ehdokasta, kun mukaan ilmoittautuivat tänään kansanedustajat Pia Viitanen ja Kimmo Kiljunen.

Huomisen jälkeen ehdokkaita lienee jo ainakin kahdeksan, kun kansanedustaja Jouko Skinnari pitää oman tiedotustilaisuutensa.

SDP:n puheenjohtajan tehtävät jättävä Eero Heinäluoma on Huomenta Suomen vieraana ennen aamuseitsemän uutisia.

Lue myös:

    Uusimmat