Vain MTV3.fissä: Edelmann tapasi Cruisen Tukholmassa

Suomalaisnäyttelijä Samuli Edelmann paljastaa MTV3.fille tavanneensa Hollywood-tähti Tom Cruisen Tukholmassa tiistaina.

MTV3 tapasi näyttelijä Tom Cruisen Tukholmassa, jossa Cruise oli juhlistamassa uuden Jack Reacher -elokuvan ensi-iltaa. Tom Cruise näytteli Samuli Edelmannin kanssa Mission Impossible 4 -elokuvassa. Tiistaiseen Jack Reacher -elokuvan ensi-iltaan saapui myös Edelmann

Cruise muisteli Kari Lumikeron haastattelussa yhteistyötään suomalaisnäyttelijä Samuli Edelmannin kanssa. Lumikero tiedustelikin Cruiselta, haluaisiko hän lähettää terveisiä Edelmannille?

– Tiedän, että hän on täällä, se on hienoa. Aion kuitenkin sanoa terveiseni hänelle henkilökohtaisesti. Olemme ystäviä, Cruise vakuutti.

Toiset huomioon ottavana tähtenä tunnetun Cruisen sanat eivät jääneet pelkän small talkin asteelle, sillä Edelmann paljastaa Lumikerolle keskiviikkona tavanneensa Tom Cruisen illan aikana.

Elokuvan jälkeen Cruise oli siirtynyt ABBA-yhtyeen Benny Anderssonin omistaman hotellin ravintolaan. Tähti oli viettänyt aikaa ravintolan VIP-tilassa ja myös Cruisen tuntema Edelmann oli pyydetty paikalle. Edelmann kertoo MTV3.fille tapaamisestaan Cruisen kanssa.

– Tapaaminen oli hyvin sydämellinen. Tom kyseli vointiani ja perheen vointia sekä sitä, miten kiertue on mennyt. Tunnelma oli oikein mukava.

Edelmann on marraskuun alusta lähtien kiertänyt Suomea Hiljaisuuden valo -albuminsa konserttikiertueella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat