Vain kahdeksan naista mukana Kataisen Heureka-foorumissa

Pääministerin Heureka-foorumissa pistää silmään, että naisia on mukana vain kourallinen.

Talouspohdintoihin osallistuu 52 puolueiden, etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajaa, joista vain kahdeksan on naisia.

Palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtaja Ann Selin on huomannut sukupuolijakauman. Selinin mukaan tilaisuus ei ole "pahimmasta päästä".

– Naisia on valitettavan vähän ykköspaikoilla ja tilanne on huonontunut viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Selinin lisäksi talousfoorumiin osallistuvat vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas, Superin puheenjohtaja Silja Paavola, Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, Suomen Ekonomiliiton johtaja Lotta Savinko sekä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Mukaan on kutsuttu myös puolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat, jotka laskevat foorumin keski-ikää.

Osallistujat ovat vetäytyneet kuuteen eri työryhmään pohtimaan talousongelmia. Toimittajat eivät pääse kuulemaan näitä keskusteluja.

Lue myös:

    Uusimmat