Vain 10 prosenttia Kreikan nuorista uskoo tulevaisuuteen

Kreikan nuorisotyöttömyys huitelee samoissa korkeissa lukemissa kuin Espanjan. Ateenasta on vaikea löytää opiskelijaa, joka laskee sen varaan, että kotimaa pystyy jatkossa tarjoamaan töitä. Synkkyys jäytää myös niitä keskiluokkaisia nuoria, joilla asiat ovat vielä kohtuullisen hyvin.

Alle kolmekymppisellä Nikolas Sefteliksellä, toisin kuin kuin monilla ikätovereilla, on vielä työpaikka. Myös Kreikassa nuorisotyöttömyys kasvaa dramaattisesti. Seftelis ei kuitenkaan jaksa olla optimisti, koska työnantaja on kreikkalainen pankki.

Jos sunnuntain vaalitulos johtaa siihen, että Kreikka eroaa euroalueesta, useimmat kreikkalaispankit romahtavat.

– Voi olla, että kymmenen prosenttia nuorista uskoo tulevaisuuteensa täällä. Minä kuulun siihen 90 prosenttiin, Seftelis sanoo.

- Uskon, että muutos tulee, mutta en ole varma, millainen se on. En yksinkertaisesti tiedä, hän jatkaa.

Seftelis puhuu loistavaa englantia. Hän on opiskellut Britanniassa ja suunnittelee lähtöä ulkomaille.

Psykologiaa opiskelevan 21-vuotiaan Faih Ethimiopouloun kielitaito ei ole yhtä moitteeton eikä hänellä ole vielä tietoa tulevasta työpaikasta. Silti Faih on hitusen myönteisempi Kreikan tulevaisuuden suhteen.

– Minusta meidän pitää äänestää Eurooppa-myönteistä puoluetta, Ethimiopoulou sanoo.

Hän ei suunnittele lähtöä ulkomaille, kuten monet hyvin koulutetut nuoret kreikkalaiset tekevät.

– Juuri tällaisena vaikeana aikana meidän pitäisi pysyä kotimaassa ja yrittää luoda uraa täällä. Se edellyttää kuitenkin, että poliitikot tekevät päätöksiä tuista, joiden ansiosta jääminen kannattaa Ethimiopoulou vaatii.

Lue myös:

    Uusimmat